31.12.2013 Koh Samui=>Bangkok+New Year

Jossain vaiheessa oli ajatus ehtiä kiertää vielä Phuket ja Khao Lak ennen uutta vuotta. Vaikka erityisesti jälkimmäisellä on minun mielessäni aina spesiaalipaikka, niin tällä kertaa ne päätettiin jättää väliin, koska uusi vuosi painoi päälle. Suunnitelmissa oli ihan aluksi mennä Sydneyhin ottamaan uusi vuosi vastaan, mutta se ei nyt vaan oikein järkevästi sopinut matkaplaniin. Niinpä vaihtoehdoiksi karsiutuivat Singapore ja Bangkok. Vaikka Singapore ilotulituksineen vetikin puoleensa, niin arpa kääntyi Bangkokin biletyksen puolelle. Näin siksi, että oli tullut etukäteen varattua lento Bangkokista Myanmariin 13.1.

Koh Samuin lentokenttä olikin sitten todella piristävä yllätys. Se on ehdoton elämys itsessään ja sanat eivät tee sille oikeutta – se pitää kokea. Uniikki lähestyminen lentokenttätoimintaan ei voi kuin ihastuttaa. Ihan selkeästi Koh Samuin pitäisi olla maailman paras lentokenttä.

Tällä kertaa Bangkokin hotelli oli varattuna Sukhumvitin Soi 1:ltä eli lentokentältä pääsi perille hassle –free junan (MRT) ja skytrainin (BTS) yhdistelmällä. Apostolia tuli vähän ylimääräistä, kun ostettua asema yhdellä pieleen. Hiki irtosi, mutta riemu repesi hotellilla. Huone oli nomadipariskunnalle todellakin riittävä. Kamat kaappiin, pikasuihku, vilkkuvat korvat ja rusetti kantoon ja central worldia paikantamaan. Löytyihän se pienen hämmennyksen jälkeen ja bileet olivat valmiit alkamaan meidän puolestamme jo 19 maissa. Pari muutakin bilettäjää 9M (tai 15M) kaupungista oli päättänyt hakeutua mestoille ja lopun lähestyessä central plaza ympäristöineen oli ”melkein täynnä” tai länkkärimittapuulla: ”aivan *lvetin ylitäynnä kansaa”. Siinä 19-23 välissä olimme ehtineet nautiskella virvokkeita kadunvarren myyntikojuista, ravita itseämme plazan yläpuolella sijaitsevan ostarin raflassa ja puhua itsemme (elekielellä) sisään täynnä olevaan VIP-area Thaigerlandiin ilman sisäänpääsymaksua, kyllästyä hengaamaan siellä ja siirtyä strategisesti hiukan sivummalle odottamaan countdownia ja ilotulitusta.

Suunnilleen näillä main poliisisairaalan aitaan nojaillessa tuli ensimmäinen heikko hetki ja täytyi hiukan vetää happea normaalia syvempään. Olo parani vähän, mutta lopun lähestyessä olin vain parikymmentä minuuttia ennen h-hetkeä valmis laittamaan illan pussiin ja suksimaan hotellille. ab puhui ympäri ja paikalle jäätiin, mutta ihan keskiaukiolle ei enää lähdetty punkemaan mustapäiden invaasion läpi. Kello sanoi naks, raketti poks ja massa whoo. Tapitettiin raketit tappiin tarkoituksena lähteä heti niiden jälkeen elvyttämään oloa Sukhumvitin majalle. Fiksumpi olisi voinut ennakoida että myös ne pari muuta kaveria ajattelivat lähteä ilotulituksen jälkeen johonkin.

Alkoi aasialainen matopeli. Ihmisten muodostamat jonot, joissa usein oikeasti pidetään edellä menevän olkapäästä kiinni, puskevat läpi sentti kerrallaan vellovassa ihmismassassa haluamaansa suuntaan. Joskus se ei onnistu ja mato katkeaa ja jakautuu kahdeksi. Kaikki sujui vielä alkuun kohtuullisesti, sillä olihan tätä ihmispaljoudessa etenemistä tullut harjoiteltua, viimeksi Thaigerlandin valtauksessa. Sitten meikäläinen valitsi väärän madon, joka johtikin itsensä sumppukohtaan kulmaan. Sen siitä saa, kun seuraa länkkäriä paikallisen sijaan.

Koska eihän me ab:n kanssa mitään matoa keskenämme muodostettu, niin ihmisjoukko erotti meitä ensin pari metriä, sitten kymmenen ja sitten toista ei enää näkynytkään. Ja ihan oikeasti mitään ei ollut tehtävissä tämän estämiseksi enää kehityksen alun jälkeen. Tämän jälkeen sumppukohta vain paheni ja laukkuja, kyynärpäitä ja päitä alkoi olla kylkiluiden välissä toistakymmentä. Alkoi kuulua sieltä täältä niin epätoivoisia, tuskaisia kuin ärtyneitäkin huutoja. Itselläni oli muita noin päätä pidempänä varmaan vielä keskimääräistä helpompaa, mutta isona ei myöskään päässyt ihan yhtä helposti liukumaan muiden välistä. Paikoittain oli jo vaikeuksia hengittää puristuksessa, joka tuntui vain pahenevan. Asiaa eivät helpottaneet edelläni olevat länkkärit, jotka keskittyivät enemmän selittämään taakse, että älkää työntäkö kuin edistämään sumpun aukeamista. Puristus vain paheni. Alkoi näyttää, että tämä oli osaltani tässä. Kiitos ja näkemiin.

Sain kuitenkin dumpattua länkkärit sumppuunsa ja liityin lähes vastakkaiseen suuntaan menevään matoon, sitten taas toiseen jne. Ensin hellitti pahin sumppu ja pystyi taas hengittämään, vaikka joka suunnasta tuli ”hellää” thaisyleilyä. 300 metrin jälkeen mahtui laskemaan jo kassinkin vyötärötasolle ja 500 metrin jälkeen alkoi voida itsenäisesti valita etenemissuuntaansa. Noin kilometrin jälkeen oli enää koko katu täynnä väkeä ja kiilasin tien sivuun tähyämään tulisiko ab jossain vaiheessa vilinästä ulos elävänä vai kuolleena. Ainoa keino ehtiä pysymään tilanteesta kartalla oli käydä läpi vain ne, joilla on vilkkuva vaaleanpunainen rusetti päässä. Ihme tapahtui 10 minuutin päästä ja suksimme yhdessä Sukhumvitiin kolmen seinän ja yhden lasin sisään.

Nyt ymmärrän, miten ihmeessä voi satoja ihmisiä tallautua kuoliaaksi paniikin iskettyä väkijoukossa. Onneksi tässä ei paniikki iskenyt ja kukaan ei (kai) kuollut. Mutta jos tuolla olisi kaatunut, niin ylös ei olisi mitenkään päässyt. Nyt tiedän myös, että minulla ei ollut (ainakaan ennen tätä) haptofobiaa. Nyt tiedän, miten emme enää koskaan tule uutta vuotta vastaanottamaan. Nyt tiedätte, miksei somessa uutta vuotta täältä huudeltu.

Lopuksi siis kuitenkin jälleen elämystä rikkaampi. Niitähän tänne tultiin hakemaan.

comments by ab:

Uuden vuoden vastaanotto alkoi tosiaan ihan hyvissä tunnelmissa. Paikalliseen kaljatelttaan Thaigerlandiin muutaman muun kanssa puskiessa alko jo vähän hymy hyytyä. No sisälle päästiin tosiaan nopeammin kun kommunikoitiin ”just drink, can stand”. Sitten olikin virhe lähteä sivummalle koska mitään toivoa saada hyvää mestaa katsoa ilotulituksia, eli voitte katsoa ne vaikka you tubesta, niin mekin seuraavana päivänä tehtiin

Rakettien jälkeen tosiaan koko BKK lähti tunkemaan pois aukiolta. Jäin johonkin sumppuun jumiin jossa kaikki yritti puskea täysiä eri suuntiin, meinasin puristua siihen kasaan, nyt hymy oli todellakin jo hyytynyt. Jotenkin onnistuin poistumaan takavasemmalle tsekkaamaan jos jostain pääsisi kiertämään, no ei päässyt, joten uusi yritys samaan suuntaan kun kaikki muutkin ja pikkuhiljaa pääsi eteenpäin, ja ihme ja kumma kohta näin tb:n odottamassa punaiset sarvet vilkkuen.

Alkuillasta oli väljää...