Aamulla hotellin ylitsepursuava (paahtoleipä, leivänpaahdin, voi, marmeladi, vesi, pikakahvijauhe, teepussi – valitse näistä) brekkari naamariin, keventynyt rinkka (oi onnea, oi iloa) hinaukseen ja kohti uusia säätöjä. Jotenkin oltiin päädytty siihen, että nyt voisi olla hyvä aika testata Thai railwaysin monenkirjava palvelutaso. 

Suomalaiskansalliseen tapaan saimme ensimmäisinä jonottajina kuulla, että suunnittelemamme juna on full-full. Siitä sitten kysymään, että mikä ei oisi. Tarjolla oli maitojuna, joka saadun aikataulun mukaan pysähtyy kymmenellä asemalla ennen määränpää Chumphonia ja kestää suunnitellun 3h- sijasta 5h+. Lisäksi liput saisi ostaa ”only 30 minit befole” ja juna oli valimiiksi 50 min myöhässä.  Positiivisella puolella maitojunan lippu olisi 49 baht per changdrinker (eli vähän toista euroa), mikä kuulostaa kohtuulliselta korvaukselta melkein 300 km transportaatiosta. 

Koska olimme lähes varmoja, että lippuja tuskin enää olisi maitojunaankaan palatessamme assan kassalle 30 minits befole, niin päätimme kartoittaa muita optioita. Rinkkamarssi downtown Lomprayah ferrysin myyntipisteeseen. Sieltä sai 1000 baht per singhadrinker bussi chumphoniin + katamaraani sieltä koh Taolle. Muuten fine deal, mutta tuli jo varattu hotla Chumphonista pariksi yöksi ja mitenkään ei onnistunut bussi 23.12. ja lautta 25.12. Elämä on. 

Kun aikaakin oli enemmän kuin riittämiin, niin kuningasidea bussiasemalle tetsauksesta valtasi mielen. Lopputulemana eka kunnon hiki ja tieto siitä, että dösäkki on luokkaa 300 THB per leonkittaaja ja seuraava not full-full dösä starttaa klo 21 illalla. Kukaan ei halunnut edes miettiä tetsausta takaisin keskustaan, joten meille helppomyytiin kyyti takasin juna-assalle (200 tHB). Inttämisen jälkeen liput vihdoin irtosi assan kassalta, vaikka ”juu no fit” ja ”too bik bäg”. Liput kourassa onnellisina siitä, että maitojuna on vain 1h myöhässä tsekkasimme itsemme sisään Pokpokpokiin aseman välittömässä läheisyydessä. Tämä ilmeisesti kv-kirjastoksi (tarjolla myös suomen kielistä roskaromskua) tarkoitettu kotibusiness ehti tarjoilla meille myöhäiset brekkarit ja kyytipojat ennen junan todellista lähtöä n. 2h aikatausta myöhässä. Maitojuna 11:47 lähti siis noin klo 14:00.

Junaan väkisin punkiessamme muiden hämmentyneiden länkkäreiden kanssa ymmärsimme, miksi ”juu no fit” ja ”too bik bäg”. Länkkärissä ylitäysi juna Bangkokista imaisi sisäänsä Hua Hinin länkkärit+muut lisää, kun oikein ruhoa käytettiin. Juna oli todellakin full Bangkokin keltaisista mielenosoittajista, joita UM kovasti neuvoi välttelemään. K2keltainen oli ystävällistä sakkia loppujen lopuksi, mutta kovin äänekästä ja nälkäistä. Pillit soi korvissa vieläkin. 

Kolmosluokan karjavankkurissa (tässä junassa ei muita luokkia ollut tarjollakaan) ei istunpaikasta ollut tietoakaan (edes lattialla – ei vaan mahtunut), mutta sentään kaikki kattoon sijoitetut fanit pukkasivat leppoisampaa oltavaa. Tätä ei pysty selittämään, vaan asia on pakko kokea. Tungun kruunasivat vaunukaupustelijat, jotka änkesivät rinkan kokoisine koreineen ja koukkuineen läpitunkemattomasta läpi ja kauppa kävi.

 Noin kahden tunnin ja kymmenen assapysähdyksen jälkeen saavuttaessa kolmannelle aikataulussa lukevalle assalle peli alkoi parantua. Ensin saatiin pakkoängettyä rinkat pois jaloista ylärellille (jalkoja pystyi liikuttamaan) ja sitten säälivät paikalliset alkoivat säälistä tarjota jo penkin käsinojaa istuinalustaksikin. Se tuntui hyvältä n. ekat 30 min. Sen jälkeen järjestely tuntui vain vähemmän pahalta kuin seisominen. Väljyyttä lisäsi ekojen länkkäreiden luovuttaminen ensimmäisen isomman aseman vastaan tullessa. 

Me ja farangikaverimme itävallasta nillitimme vankkurissa pimeän tuolle puolen eli noin 6h aina kohteeseen eli Chumphoniin asti. Pysähdyksiä 30+ aikataulun 11 sijaan. Pakko myöntää, että adaptaatiosta huolimatta tämä must have Xperience saa samalla jäädä ekaksi ja vikaksi. Voin ensi kerralla mieluusti laittaa 2000 THB tiskiin turhasta laivasta vaan päästäkseni ilmastoidulla dösällä 3h:ssa kohteeseen. 

Chumphonin assan lähin rafla sai meistä helpottuneet asiakkaat. Kevyt vegedinneri inessiiviin (jopa siis minä) ja taksimetsästys hotlalle (8km keskustasta) saattoi alkaa. Yön pimeydessä privaattiriksa kyytsäsi meidät kimpsujen ja kampsujen kanssa puolipimeään laitakaupungin. Seurasi helpoin kirjautuminen ikinä: iphonessa zoomatun screenshotin vilauttelu  johti parissa minuutissa omaan sterbaan, king-size bediin ja opastettuun ilmastoinnin / tvn päälle kytkentään, vaikka kukaan ei oikeastaan puhunut kunnon englantia (me mukaan lukien). 

Harvoin on uni näin maistunut. Nam. Namnam. 

comments by ab:  Kun juna tuli Hua Hinin asemalle, kaikkien jo kyydissä olleiden matkustajien vislatessa pilleihinsä ja roikkuen  ulos ikkunoista, olin jo ihan valmis unohtamaan koko junamatkan. Rinkka painoi edelleen liikaa, koska en raaskinut lähettää juuri mitään takaisin suomeen; jos vaikka joskus tarvii. No sinne sitten änkeydyttiin sisään todeten että tästä ei kyllä selvitä. Ruokamyyjät ravas koko ajan  käytävällä,  jossa mun rinkka pyöri ennen kuin se saatiin nostettua  ylös. Toivoin koko ajan, että kaikki jäisi kohta pois niin pääsisi istumaan. Onneksi , ihme ja kumma ei sentään tullut tarvetta WC:lle koska en tiedä miten se olisi järjestetty. En tosin uskaltanut juoda juuri mitään tästä syystä.