Aamulla puhelimessa näkyi yksi soittoyritys paikallisesta numerosta eli ilmeisesti visamies oli saanut passit (emme tarkistaneet). Kamat kasaan, uloschekkaus ja klo 11 maissa matkatoimistolle. Tällä kertaa tervehdya oli hymyssä suin ja passit löytyivät pöytälaatikosta jatkoleimoilla varustettuina. Leima sanoi odotetusti ”visa extension, 10 USD” eli 55 USD per leima kaveri oli otanut provikkaa. Tämä oli puolestamme varsin ok, koska netin perusteella 65 USD/extension ei ollut vielä ollenkaan kallis hinta ja itse immigrationiin säätämään lähteminen on tuomittu turistilta päätymään vain ajan tuhlaukseen ja samaan matkatoimiston kautta hakuprosessiin.

Junan lähtöaika oli klo 14 maissa ja hotelli päätti tarjota meille omaan piikkiinsä kuljetuksen juna-asemalle. Sen verran palvelua ja bonuksia tältä hotellilta ollaan saatu, että ovat ansainneet maininnan nimeltä jo tässä vaiheessa: ”Gopatel – Golden Palace Hotel” saa suosituksemme, jos Da Nangissa haluaa aikaa viettää. Fiksumpaa kylläkin lienee jatkaa suoraan Hoi Aniin, koska loppupeleissä Da Nangissa ei ole kovin kummoista nähtävää. Steissillä kävi sitten ilmeiseksi, että juna olisi myöhässä. Odotusaika käytettiin hyväksi vaihtamalla matkakokemuksia kanadalaisen pariskunnan kanssa.

Itse juna oli ihan eri maata kuin vaikkapa Thaimaan paikallisjuna. Ei turhaa härdelliä, numeroidut paikat ja kaikki perusasiat kuselta haisevia vessoja myöten toimivat asiallisesti. Tarjoiluvaunut kiersivät käytäviä myyden niin ruokaa kuin juomaakin halukkaille. Jossain vaiheessa matkaa tunsin (tb) jonkun nykivän vasenta punttiani ja kurottaessani katsomaan, että wtf, pieni junahiiri jatkoi matkaansa seuraavan penkkirivin suuntaan. Se meinasi ilmeisesti ottaa osansa penkin taskussa olleesta keksipaketista tai edellisen istujan sinne jättämästä patongin puolikkaasta.

Kaikkinensa 2,5-3h matka sujui rattoisasti, vaikka samaan vaunuun olikin sattunut omalla kaljalavalla varustautunut paikallisten miesten joukko, joka vuorotellen ravasivat vaunujen välissä vessassa/röökillä. Rannan läheisyydessä kiemurtelevan radan näkymätkin olivat kohtuullista katsottavaa siltä osin kuin pölyisestä ikkunasta pystyi läpi näkemään. Tätä etappia voikin helposti suositella junalla taitettavaksi.

Saapuessamme hotellille tuli ensimmäinen ikävämpi säätösessio, kun Huen hotelli kertoi, että ensimmäisenä yönä huone olisi toinen kuin mitä oli varattu. Hotellin henkilökunta yritti väittää 1. yön huoneen olevan samaa tasoa kuin varattu, vaikka sokeakin näki ettei näin ollut. Vaikka ensimmäisessä huoneessakaan ei ollut mitään suurta vikaa, eikä huonetasojen ero rahallisestikaan ollut suomalaisittain merkittävä, niin ikävä maku näistä turhista säädöistä jää kaikille. Koska juurikaan muu ei korpea niin paljon kuin se, että joku myy yhtä ja toimittaa toista, niin ”palaute” meni varmasti perille suorana niin hotellin henkilökunnalle kuin käyttämällemme varauspalvelullekin. Jatkoöiksi varatun tasoinen huone kuitenkin saatiin. Kompensaatioksi meille luvattiin ilmaiset fillarit, joita emme kylläkään tulleet koskaan käyttäneeksi.

Soft seater -vaunu

Kuvia junamatkan varrelta