Auton palautus oli sovittu lentokentälle klo 06:00, koska lento lähtisi 08:00. Kenttä oli vielä oletettuakin lähempänä ja hiimailimme aamupimeässä jo 05:40 international departures sisäänkäynnin edessä. Auton vastaanottavaa inkkaria ei vaan näkynyt missään. Klo 06:05 inkkari kuitenkin ilmestyi taiottuna jostain.

Ab meni checkin-jonoon ja tb jäi hoitamaan auton luovutusta. Kaikki meni muuten fine, mutta juuri kun tb oli lähdössä autolta, niin inkkari huomasi merkitsemättömän lommon auton katossa. Just joo. Auto oli ollut jo alun perin naarmuilla joka ikisestä kulmastaan, lamput olivat kiinni teipillä ja muutoinkin parhaat päivät olivat takana. Ajaessa ei ollut tapahtunut yhtään mitään ratin kääntämistä ihmeellisempää. ”Did you park under a coconut tree?”, sanoi inkkari. Muuten hyvä yritys, mutta tietääksemme ei todellakaan oltu. Tämä oli noin 98% varmuudella harkittu kusetus. Kuka katsoo auton kattoa, kun kaikki nurkat ja kyljet ovat aivan basana? Sen sitä saa, kun signailee papereita suurella luottamuksella. Asiasta ei ollut aikaa jäädä riitelemään, joten homma jäi ”vähän auki” ja inkkari lupasi palata mailitse asiaan. Totean jo tässä vaiheessa: Älä vuokraa Fidziltä autoa AIMS autovuokraamolta! K otsassa jäämme odottamaan hintaa vedätysoppitunnille.

Järkkyhintainen lento Fidzin Nadista Kiribatin Tarawalle (Bonriki) lähti ajallaan klo 08:00. Hyvin alkanutta päivää piristettiin sillä, että kapteeni kertoi lennolla koneen ruumasta poistetun 53 matkatavaraa liiallisen painon takia (WTF?!?!?!). Kolmituntisen rupeaman jälkeen Air Pacific (lue: Fiji Airways) niiasi kumit Tarawan kentälle. Kosketus kenttään ei ollut ihan kevyimmästä päästä. Heti saapuessa oli nähtävissä, että täällä onkin ihan toisenlainen meno. Kiitorataa ei ole aidattu ja jengi oli vieressä puskassa ihmettelemässä koneen maakosketusta. Hiekkapohjainen autotie meni siivenkärjen välittömässä läheisyydessä. Myöhemmin opimme myös sen, että kiitorataa käytetään normaalisti autotien korvikkeena silloin, kun lentokoneita ei satu laskeutumaan (eli 99,?% ajasta).

Arrival area oli hikinen jono ja immigrationin tiskille päästessä kysyttiin poistumislippu ja majoituspaikka (jälkimmäisestä ei tarvinnut kuitenkaan esittää dokumenttia) ennen pääsyleimaa. Kuten arvata saattaa, niin matkatavaroiden vastaanotossa olimme veikkausvoittajia. Ainakin melkein. Ab:n kamat nimittäin saapuivat, mutta tb:n luonnollisestikaan ei. Siellä repsassahan ei ollutkaan kuin kaikkien masiinoiden laturit yms. Ei hätää! Tunnin vielä hikisemmän valitusjonotuksen jälkeen departures-puolella kävi selväksi, ettei kannata pidättää henkeään tavaroiden saapumisen suhteen. Seuraava kone tulisi ”jo” neljän vuorokauden päästä ja tavarat yritetään laittaa siihen mukaan. Voi onnea, voi iloa. Päällä olikin läpihikoiltuna ainoat reissussa mukana olevat pitkät mustat housut ja käsimatkatavarasta löytyisi vielä vaihtovaatteeksi pitkähihainen hupullinen musta paita. Näillähän sitä neljä päivää pärjäilee 30 asteen helteessä.

Hotellilta (se ainoa booking.com:ssa oleva) pyydetty kyyti sentään jaksoi odottaa tämän reilun tunnin ihmettelyprosessin ajan. Kun lähdettiin luovimaan majapaikaan, kävi ilmeiseksi muitakin eroja Fidziin. Tiessä, jossa joskus oli kai ollut sileä asfaltti, oli luokkaa 4 000 potholea jokaisen 100 metrin matkalla. Tästä johtuen kukaan ei pystynyt ajamaan yli 30 km/h hajottamatta autoaan. Liikenneturva oli siis kunnossa.

Fidziltä lähdettiin bändin säestäminä

Kone saapui perille siipi teipattuna.

Kiribati looks good...