Marshallin saaret alkoivat hyvällä nousukiidolla. Paitsi, että täällä rahalla saa pääsääntöisesti mitä haluaa, niin voi normaalimpien tuotteiden osalta jopa mietiskellä mistä haluaa ostaa. Lisäksi niin hotellin kuin muidenkin lähiseudun ravintolojen ruoka osoittautui paitsi syöntikelpoiseksi, niin myös paremmaksi kuin pitkään aikaan oli mistään löydetty. Joku voisi kehua ruokaa jopa ihan hyväksi! Tb:n ehdottomaksi suosikiksi nousi aamupalalistan ”local favourite Loco Moco”, joka koostui järjettömän kokoisesta riispedistä, jonka päällä hampurilaispihvi 8 oz (n. 230 g), jonka päällä over easy muna, ja koko komeuden päälle ruskeaa kastiketta. Eihän se annos kaunis ollut mutta nälkä lähti tehokkaasti. Viimeistään maustamisen jälkeen vaihtelu munapari-toast-pekoni/nakki-papu ja/tai tomaatti (ehkä on tai sitten ei)  –aamiaiseen oli taattu hitti.

Hotellimme RRE otti meidät heti hellään huomaansa ja kertoi, että 10. päivä tiistaina olisi tarjolla halukkaille Eneko-Island Tour (30 USD pax). Käytännössä tämä tarkoitti venekyytiä Enekolle ja takaisin. Eväät yms. pti viedä mukanaan, koska mitään varsinaisia palveluita tuolla ei ollut tarjolla. Ei ollut tarpeenkaan, sillä nyt vihdoin löytyi tämän reissun ensimmäinen kunnollinen korallikatsomo snorkkeloijille. Vaikka diversiteettiä olisi toki voinut olla vieläkin enemmän, niin kunnollisen kokoiset korallit ja kaikissa paletin väreissä hehkuvat kalat pitivät meidät tiiviisti naamarit pinnan alla. Näkyvyyttä ja nähtävää siis riitti ja varsinkin aamupäivän puolella vesi oli niin tyyntä, että oli itse asiassa antoisampaa mennä ilman räpylöitä. Myös tb:n oma räpylä on jo arpeutunut siihen kuntoon, ettei vettä tarvitse enää pelätä ja jäljellä on vain ikuinen muisto Australiasta arpikokoelmassa.   

Olimme lähteneet matkaan aamulla 9 aikaan ja rantautuneet Enekolle noin puolta tuntia myöhemmin. Noutoajaksi olimme sopineet klo 16. Ajantaju oli hävinnyt viimeistään siinä vaiheessa, kun ainoa mukaan otettu ”kello” eli kännykkä päätti sukeltaa mereen ja pimetä. Aika meni siivillä ja kolmen tai neljän snorklaus- ja parin pikniksession jälkeen kaveri oli yhtäkkiä veneineen rannassa poimimassa meitä takaisin. Romut dumpattiin takaisin huoneeseen ja hotellin raflaan hyvälle safkalle. Kokolailla täydellinen aloituspäivä.

Tällä kertaa oltiin pyritty snorklatessa viisastumaan edellisestä palovahingosta ja paidat olivat pysyneet päällä kokolailla tiiviisti koko vedessäolon ajan. Lopputulemana olikin tällä kertaa vain lievästi pälvikaljusta kärähtänyt päänahka (tb) ja vähän enemmän kärvähtäneet takareidet ja alahanuri (ab). Ensi kerralla sitten täytynee mennä kokovartalokondomissa ja lakki päässä tms. Tämä ei tahtia haitannut, vaan Marshall vaikutti erittäin hyvältä paikalta.

Homma pääsi hiukan lässähtämään loppua kohden. Majuron atollin seikkailimme kyllä päästä päähän. Yhtenä päivänä kävelimme atollin pohjoispäähän. Muuten ei olisi ollut juuri mitään nähtävää, mutta sattui olemaan valmistujaispäivä ja matkalle osuneessa koulussa oli pientä isommat bileet. Toisena päivänä otimme hotellin vuokra-auton (80 USD vakuutuksineen, kaupasta juuri korkattu automaagi-Yaris), jolla lähdimme katsastamaan eteläpään kehuttua Laura-beachia snorkkelit ojossa. Liikennekin kulki tällä kertaa kotoisasti tien oikeaa laitaa pitkin.

Matka saaren ainoalla tiellä tyssäsi kohta lentokentän jälkeen auto-onnettomuuteen. Ei tosin meidän aiheuttamaan, vaan jossain edessä oli hässäkkää, jota selviteltiin ambulanssin, viiden poliisiauton ja yhden puskutraktorin voimin. Emme käyneet paikan päällä ihmettelemässä tilanteen ollessa päällä, mutta kun pysäytetty liikenne vihdoin pääsi jatkamaan matkaa, näimme ohiajaessamme osapuolet. Pienkuorma-auto ja taksi olivat kohdanneet nokkakolarissa ilmeisesti vähän kovempaa kuin 25 mph:n yleinen nopeusrajoitus antaisi olettaa. Puskutraktorin tieltä atollin laitaan työntämä taksi oli aivan rusinana takapenkkiä myöten. Pienkuorma-auto taas oli säästynyt lähinnä kuskin puolen ohjaamon ruttaantumisella. Tunnelman viimeisteli kuorma-auton hytin sivuikkunan ”for sale” –kyltti.

Pettymys perillä Lauralla (sisäänpääsy 1 USD pax) oli suuri, kun totesimme beachin olevan lähinnä kohtuukaunis katsella. Uimaan saatika snorklaamaan ei näky kuitenkaan motivoinut. Laskuveden aikaan saapuessamme kahlailimme hiukan ympäriinsä. Havaintoina pari hassua, vaatimatonta korallia ja turhan paljon ihmispökäleiltä näyttäviä ilmestyksiä (juu, eivät olleet merimakkaroita) näytillä rannan tuntumassa. Muutama kuva maisemista ja takaisin samaa (sitä ainoaa) tietä.

Yritimme saada veivattua itseämme viereiselle Arno-atollille, jolla ei ole myöskään tarjolla muuta kuin majoitusta ja maisemaa. Jopa majoittujien pitää viedä safkansa itse mennessään. Meni turhan haastavaksi suunnitella, kun edes edellisenä päivänä ei järjestäjä pystynyt saamaan varmuutta onnistuisiko päiväreissu ja mihin hintaan seuraavalle päivälle. ”Normaalimpaa” olisi ilmeisesti viettää muutama yö Arnolla, mutta se taas ei sopinut meidän planaukseemme.

Ehdoton ykkösjuttu eli dam nam eli sukelluskin jäi valitettavasti testaamatta. Bikinille oli liian pitkä matka ja Marshall Island resortin divausnurkkauksen Carolinelle antama tarjous eli napannut. Tämä jäi kyllä vähän  harmittamaan (tb) ja joskus tulevaisuudessa USS Saratoga saanee vielä vieraita pohjoisesta. Paremman puutteessa tuli hengailtua hotellin läheisyydessä olevassa sataman baarissa. Tällä kertaa saimme sivutuotteena kutsun Vancouveriin Bobilta ja Debralta, jotka työkseen kuskasivat vähän rikkaammalle jengille veneitä Amerikan mantereelta Oseaniaan.

Loco Moco

Ostari ja posti.

Katukuvaa matkalla pohjoiseen.

Bikinin Town Hall oli hämmentävästi Majurolla.

Aika monen kylän rajalta löytyi tällainen kyltti.

Lähistön kyrka.

Eneko Island. Valitettavasti matkassa ei ole vedenpitävää kameraa (tai kännykkää).

Matkalta etelään.

Laura Beach.

Näkymä satamabaarista.