Emme oikein itsekään ymmärrä, miten bugasimme paluun suunnittelun Majurolta siten, että joudume viettämään yön sekä Tarawassa että Nadissa. Plääh. Varsinainen seuraava kohde on kuitenkin Apia / Samoa. Siksipä tästä sessiosta tulee matkakertomus yhdistettynä. Kukaan ei enää tässä vaiheessa halua tehdä Kiribatilla tai Fidzillä mitään muuta kuin päästä pois.

MH: Majuro => KI: Tarawa

Majurolla RRE:n aiport shuttle (10 USD suuntaansa) halusi välttämättä lähteä kuskaamaan meitä kentälle jo klo 06:30, vaikka lennon lähtöaika olisi vasta klo 10:00. Uskoimme heidän tietävän ajoitukset, vaikka emme uskoneet Meidän Lentoyhtiön (Our Airlines) lennon lähtevän tälläkään kertaa ajoissa.

Klo 07:00 pintaan kentällä oli kuhinaa jengin teipatessa mitä erinäisimpiä pahvilaatikoita kiinni matkatavaraan. Checkin-tiskeillä oli virkailijat, muttei yhään jonottajaa. Talsimme suoraan pahvilaatikkojen teippaajien ohi checkiniin, josta meille kerrottiin, että pitää mennä jonon perään, ja se ”jono” on siihen teippaustiskille (wtf?). Menimme tätä ihmettelemään ja olimme ilmeisesti sen verran ilahtuneen näköisiä, että 2 min myöhemmin yksi checkin-tiskeillä idlaavista virkailijoista tuli ilmoittamaan meille, että ottaa meidät vastaan ihan ”jonon” ohi.

Matkatavaroiden luovuttaminen olikin uudenlainen kokemus tällä reissulla. Lukot auki rinkoista ja leppoisan oloinen äijä kävi joka ikisen taskun, lokeron ja vaatteenvälin sisällön läpi. Kun hän oli tyytyväinen siihen, että mitään epämääräistä ei ole mukana, niin sai laukun lukita hänen valvonnassaan ja sitten se välittömästi siirrettiin pois hallustamme. Ilmeisesti täällä ei ole matkalaukkujen läpivalaisuun soveltuvaa laitetta tms(?) En kyllä muista vastaavaa koskaan lähtöpuolella vastaavaa kokeneeni kuin Meksikossa.

Vasta tässä vaiheessa meidänkin silmät aukesivat sen verran, että tajusimme raivokkaan pahvilaatikoiden, kylmälaukkujen ja ties minkä teippailun liittyvän ihan samaan läpikäyntiin. Asia myös varmistui, kun boardarin saatuamme ja lähtöveron (20 USD pax) maksettuamme istuimme odottamaan departures-puolen käsimatkatavaroiden syynäyksen aukeamista. Epäuskoisina seurasimme, kun kaverit ihan oikeasti aukaisivat ja kävivät läpi joka ikisen ruumaan tarjolla olevan matkatavaran. Kun tätä valotetaan sillä faktalla, että melkein jokaisella ”paikallisella” tuntuu järjestään olevan 5-10 kpl nyssäkkää, laatikkoa ja laukkua, niin homma tuntui täysin mahdottomalta suorittaa 3 tunnissa. Nyssäköiden sisältönä on näkemämme perusteella kaikkea kalsareista kaloihin ja elektroniikasta täytekakkuihin.

Departuresin vesitakavarikoinnin avatessa porttinsa 9 maissa olimme jo onnelllisia, että meidät oli poimittu jonon ohi. Eihän se nimittäin kovin vauhdilla liikkunut ja samalla shuttlella tulleet muut hotellivieraat olivat vasta tässä vaiheessa pääsemässä selittämään boardaria itselleen. Taas ensimmäisinä lähtöaulan/gaten (täällä olikin tasan yksi gate) ihanaan ilmastointiin. Fasiliteettina oli tällä kerta vessojen lisäksi myös avautuva snägäri/kioski, jonka nuukahtaneita ruokia emme näkemämme perusteella kyllä lähteneet kokeilemaan saatika lähde suosittelemaan kenellekään.

Meidän Lentoyhtiö veivasi itsensä ilmaan ennakkoaavistusten mukaisesti vasta hiukan skeduloidun laskeutumisaikansa jälkeen noin 11:20. Letäminen on siitä hieno laji, että 1h 15 minuutin pyrähdykseen  voi mennä kaikkine säätöineen helposti 6-7 tuntia, ja kukaan vielä edes valita. Go figure.

Perillä Tarawassa saimme tällä kertaa myös molempien matkatawarat ja sadetta niskaan. Hotellin luottokuskimme oli taasen odotellut reilun tunnin myöhässä landannutta lentoamme ja kuskasi meidät tuttuun yösijaan. Päälimmäinen tunne oli, että ihan hyvä, ettemme ole edes yrittäneet täällä saman päivän vaihtolentoja. Lähes varmasti tällä kolklla myöhästyisi jatkolennolta, ellei sitten jatkolentokone ole fyysisesti sama kone kuin saapuvakin.

Jo aiempi Tarawan sessio oli ollut turhan pitkä, joten mitään ei tarvinnut enää nähdä. Pyysimme kuskimme ottamaan hotellimatkalla stopandgo:n ja ryntäsimme varikkopysähdyksen aikana kauppaan ostamaan einekset illaksi. Hotellisafkoja ei tällä kertaa enää haluttu maistella tai maustella. Hyvä näin, sillä sade hakkasi ikkunoita läpi yön aina aamun puolelle asti.

 

Normaali yhden ihmisen matkatavaramäärä Majurolla...

 

Odotushalli veden takavarikoinnin jälkeen. Snägäri etuoikealla.

 

Kiribatin kiska (ei ostettu eväitä täältä)

 

Luxuslukaalimme Kiribatilla.

 

KI: Tarawa => FJ: Nadi

Aamulla kamat kasaan ja kentälle. Jatkuva sade oli laittanut sen atollin ainoan tien vielä huolellisempaan kuoppakuntoon kuin aiemmin. Tällä kertaa kentällä päästiin kävelemään suoraan checkin-tiskille ja hommakin hoitui kymmenessä minuutissa. Siirryimme immigration tiskille maksamaan departure tax (20 AUD pax) ja ottamaan leima passiin. Muuten hyvä, mutta leimamies/leimasin oli hukassa eli eikun odottamaan.

Valtasimme kaksi departures-puolen yhteensä kuudesta tuolista ja jäimme siihen kököttämän odotellen leimasimen / miehen etsintäbileiden tuloksia. Pikkuhiljaa lisää porukkaa valui checkiniin taas jonoksi asti. Tällä kertaa homma tuntui kuitenkin hoituvan joutuisammin, koska Fidzin suuntaan jengi roudasi lähinnä  jättimäisiä matkalaukkuja ja –laatikoita tyhjinä. Arvatenkin ne olisivat takaisin tultaessa taas aivan täynnä ihmekamaa ja joku seuraava matkustaja pääsisi nauttimaan omien matkatavaroidensa kyydistä jättämisestä koneen ylipainon vuoksi.

Väsyneen oloinen leimamies ilmaantui paikalle leimasimineen vaatimattoman parin tunnin odottelun jälkeen eli noin 45 min ennen koneen lupailtua lähtöaikaa. Leimaaminenhan on kyllä trvittaessa nopeaa toimintaa ja koko koneellinen saatiin merkittyä ulos maasta ja läpi vesipullojen takavarikointipisteestä ennen koneen ilmoitettua lähtöaikaa klo 12:00. Kun Tarawan aitaamattoman lentokentän ainoalta kiitoradalta oli viiden miehen ja yhden auton voimin saatu harhaileva kulkukoira panikoitumaan viidakon puolelle, jyristi Fiji Airways alas taivaalta. Matkustajat ja matkatavarat ulostautuivat pikavauhdilla.

Kone boardasi vastoin odotuksia ajallaan 99% matkustajista. Sitten odoteltiinkin metallituubissa puoli tuntia jotain suokasta (fyi: yleisnimityksemme säätäjä-ässämatkustajille), jota ei saatu tsekattua sisään, koska ”airport internet is down”. Ilmeisesti homma jäi tilaan ”computer says no”, sillä mielestämme suokas ei koskaan koneeseen tullut. Odottelu kuitenkin loppui jossain vaiheessa ja economynkin puolella businessluokan jalkatiloilla varustettu 737-700 punnersi ilmaan.

Nadin päässä oli varailtu hotelli kentän välittömästä läheisyydestä ja kyytikin meille oli lupailtu pro bono. Siellähän sitä yllättäen (not) sitten taas killiteltiin kentällä viimeisinä matkustajina, joiden kyytiä ei näkynyt eikä kuulunut. Eikun takaisin Nadin lentokentän ”respaan” (täällä tosiaan on sellainen ja henkilökunta perin pätevää ja kätevää) ja sieltä soittivat hotellille pikku muistutuksen. Kyyti tulisi ”in five minutes”. Kymmenen minuutin päästä minibussi kurvasikin lentokentän noutopisteelle. Kaksi minuuttia ja 400 metriä myöhemmin olimme hotellin respassa. Jesh. Jos olisimme tajunneet hotellin olevan näin lähellä (käytännössä tien toisella puolella), niin olisimme kyllä voineet reippailla perille turhan odottelun sijaan.

Huone oli valtaisa ja siisti. Koska vielä oli päivää jäljellä ja hotellilla uima-allas, niin kaivoimme laukuista esiin uikkarit. Niihin soluttautuessa kävi ilmeiseksi, että Marshallilla tai Kiribatilla oli ollut kahden hengen huoneessa enemmänkin elämää. Tb:n oikea käsi ja jalka olivat aivan täynnä pieniä punaisia puremia / rokkoa. Ne eivät kylläkään kutisseet mitenkään ja varmaankin juuri siksi ne tulivat huomatuiksi vasta nyt. Tarkemmassa syynissä näitä löytyi muutamia myös vyötäröltä ja niskasta. Yhteenvedettynä siis kaikista paikoista, joita yöpuku ei peittänyt. Great. Siispä ab lähti uimaan ja tb jäi valelemaan itseään kortisonilla. Illan mittaan kaikki Kiribatilla esillä olleet vaatteet pääsivät lavuaaripesuun ja silitysrautakuivaukseen.

 

Nadin airport hotelin bungalowin osa.

Muistoja Marshallilta/Kiribatilta. Huomaa myös jalkapöydän pikantit rusketusraidat sandaaleista. :)

Uima-allas (Nadi)

Uni tulee äkkiä, jos vetäisee hotellin kiskassa myynnissä olevan kava-valmisteen.

 

FJ: Nadi => WS: Apia

Aamupäivän puolella hotellin bussi siirsi meidät parin muun matkaajan kanssa 400 metriä takaisin lentokentälle odottamaan Fiji Airwaysin koneen tuloa ja lähtöä klo 13:55. Oli hienoa päästä vaihteeksi nauttimaan siitä, että kone lähti ajallaan. Vaikka kyseessä oli Fiji Airwaysin 737-800, niin sisustus oli paljon tiiviimpi kuin aiemmassa 737-700:ssa. Ihan polvet suussa ei tarvinnut olla, mutta ”ylimääräinen” jalkatila laskettiin millimetreissä.

Ajallaan eli noin klo 16:45 kumi hinkkasi asfalttia myös kohteessa ja pääsimme ottamaan ensikosketuksen Samoaan. Hotellilta luvattua lentokenttäkyytiä ei yllättäen taaskaan näkynyt mailla eikä halmeilla. Pallohukkaisen näköisenä pyöriskelimme ympäriinsä ja joku vanhempi setämies tuli kyselemään notta kyytiäkö sitä uotte vailla. Siihen me totesimme, että jonkun pitäisi olla hakemassa meitä ja hän totesi, että hän se on. Juu, ihan varmaan. Sedän pakun kyljessä luki ”airport shuttle”, johon sitten muun kyydin puutteessa kipusimme. Sisään kipusi seuraksi myös pari jenkkityttöä. Shuttlen poistuttua lentokentältä tajusimme vihdoin kysyä, että mitäs tämä lysti tulisi kustantamaan. Setämies vastasi, että 25 WST pax eli yhteensä 50 WST. Tämä oli mielestämme fine, sillä netti kertoi taksin maksavan tinkimisen jälkeen luokkaa 70 WST.

Ensikilometrit Samoasta lupasivat odotettua parempaa. Kaikkialla oli käsittämättömän siistiä ja tienposkia reunustivat todella kauniit istutukset ja värjätyt kivet. Matka hotellille kesti vajaan tunnin ja jenkkimimmit höpöttivät takana menemään taukoamatta hirveällä tahdilla ihan koko matkan. Ilmeiseksi kävi, että toinen asui tällä hetkellä Samoalla jonkin projektin työntekijänä (arvatenkin jokin monista kirkoista) ja toinen oli tullut viikoksi jenkeistä treffaamaan kaveriaan. Kaikki oli vierailijan mielestä aivan pakahduttavan amazing ja awesome alkaen paikallisten asumuksista aina Apian MacDonaldsin riemukaariin asti. Small talk ei loppunut edes jatkuvan kuvaamisen aikana. Huoh.

Hotellille päästiin ja kirjautumisen jälkeen huonearvonnan tulosta odotellessamme saimme kuulla aulassa notkuvilta ausseilta sekä respan mimmiltä, että lentokenttäkyytimme oli ilmeisesti perin edullinen. Toinen ausseista kertoi itse maksaneensa kyydistä ihan keskenään 90 SWT. Muutoinkin oli myötätuulen päivä, sillä huoneemme oli maksetun maantason sijaan kolmannessa kerroksessa ja parveke varustettu loistavalla maisemalla yli koko kaupungin hamaan mereen asti.

Huoneen vaatekomerosta löytyi heti kättelyssä rahapiilo vaatekaapin nurkan taakse jemmattuna. Kauniisti minigrip-pusseihin oli lajiteltu eriarvoisia Samoan taloja ja yhdessä pussissa oli pari seteliäkin. Tämä oli mitä ilmeisimmin edeltävän vieraan epähuomiossa kaappiin jättämä tai siivoojan kääntämien hotellivieraiden rahojen piilopaikka. Sijoitimme pussukat takaisin jemmaan ja jäimme odottelemaan tilanteen kehittymistä.

 

Samoa ilahduttaa ensi metreiltä.

 

Bändi oli tietysti vastaanottamassa saapujia.

 

Kirkkoja matkan varrelta (tb: Miksi ihmeessä? ab: Siksi, että niitä riitti ja ne on kauniita.)

 

Parvekenäkymää