Aamuksi Maria oli malesialaisapureineen taikonut meille ”western breakfastin”, joka koostui chilillä maustetusta kaalista, jostain muusta kaalista, papayoista, banaaneista ja n. kymmenestä muusta ruuasta, joita emme tunnistaneet. Kaikkea pyrittiin maistamaan ja hyväähän ne olivat. Jopa tb veti kaalia antaumuksella, kun oli tarpeeksi chiliä seassa. Namhot!

Aamiaisella Maria kyseli suunnitelmiamme ja kertoi rannikon saarista (mm. Fafa ja Pangaimotu), joille turdet kuulemma yleensä suuntaavat. Marian suosikki oli Fafa. Me totesimme, että kärkeen olisi kuitenkin tarkoitus saada alle auto, jolla hiukan kiertäisimme Tongatapua. Niinpä Maria kyyditsikin meidät autovuokraamolle aamiaisen jälkeen. Myös Tongalla tarvitaan periaatteessa paikallinen ajokortti (tyyliin Samoa), mutta Maria sanoi meille, että turha sitä on hankkia, koska kukaan ei sitä kysy. OK ei hankittu ja ei ainakaan autovuokraamo kysynyt eikä tarjonnut. Uskottiin Mariaa, ettei Tongatapussa paljon näkemistä ole ja otettiin auto vain päiväksi (70 TOP, huom: n. 20 TOP ylihintaa) pienin tarjolla oleva lommopommi, joka oli joku perusToyota jostain Yariksen ja Corollan välimaastosta.

Heti kärkeen suunnistettiin vaistolla Tongatapun pohjois/länsikärkeen Ha’atafuun. Miestä pidemmän ruohikon takaa löytyi pittoreski meren muovaama luola, jossa oli myös hiekkaranta. Olisikohan tämä nyt ollut se Treasure Islandin kirjoittajaa innoittanut luonnonmuodostelma (?). Vähän matkaa takaisinpäin tienvarressa oleva kyltti kertoi että pikkutien päässä olisi majakka ja uimaranta. Tie ei näyttänyt kovin autoystävälliseltä, joten lähdimme käppäilemään jalkapatikassa mutaista kinttupolkua. Tie vaan jatkui ja jatkui eikä tuntunut suuntaavan rantaa kohti, joten päätimme oikaista pellon poikki. No eihän siellä mitään ollut paitsi joku onneton valopäinen metallimasto, joka oli kai sitten se ”majakka”. Jeejee ja sama tetsaus takaisin autolle.

Jatkettiin matkaa ja yhden tien päästä löytyi Ha’atafun uimaranta. Teimme epäkorrektin uima-asuvaihdon auton takapenkin mustattujen ikkunoiden suojassa ja pulikoimme hetken lähes autiolla rannalla. Sinisiä meritähtiä kummempaa ei pinnan alta löytynyt.

Lähdimme seurailemaan saaren kiertävää päätietä tarkoituksena lassota autolla koko maapläntti. Päätie tosin alkoi etelässä osoittautua aika haastavaksi hiekkatieksi potholeineen kaventuen välillä käytännössä yksikaistaiseksi. Suoriuduttiin kuitenkin etelärannan yhteen resorttiin ihmettelemään blowholeja ja niiden ilmoille sylkemää merivettä. Pian tämän jälkeen tie kuitenkin nousi Toyotalle pystyyn, tai paremminkin tie katosi alta. Päätien kuopat alkoivat olla sitä luokkaa, että koko auto olisi mahtunut niihin ja reunatkin sen verran teräviä, ettei tällä maavaralla ollut enää kauheasti jakoa jatkaa. Ei auttanut kuin ruuvata ympäri ja suunnata kohti asfaltoidumpia teitä.

Toiselta suunnalta yrittäessämme saarikierrosta tulimme ensin Captain Cookin landin sitelle, jossa tästä kertovan plakaatin lisäksi ei sitten juuri muuta ollutkaan. Usko alkoi hiipua ja hetken pyörimisen jälkeen totesimme, että pyöritetään nyt sitten itsemme saaren kiertämisen sijaan Nuku’alofan keskustaan. Siellä ohjelmassa oli mm. yksisuuntaisen kadun ajaminen värään suuntaan. Sen jälkeen menikin jakeluun hieman kotoisesta poikkeavan ”kielletty ajosuunta” –kyltin merkitys.

Seuraavana aamuna auton palautuksen jälkeen saimme Marialta kyydin satamaan, josta vene lähti Fafan saarelle.  Reissu kustansi 90 TOP/pax ja hintaan sisältyi lounas. 20 minuutin venematkan jälkeen saavuttiin valkohiekkaisen rannan ympäröimälle privaatille paratiisisaarella. Saarella olevassa resortissa oli muutenkin puitteet kohdillan. Snorklaus oli vähän haastavaa, paikoin vesi oli niin matalaa että maha melkein viisti koralleja (tai sitten oli vaan liian iso maha). Merenalaisesta viidakosta etenemiskelpoisten reittien löytäminen takaisin rannalle oli myös aika-ajoin haastavaa.

Lounaaksi Fafan rantaravintolassa nautitut fish curryt maistuivat myös ihan jees. Jälkiruokajäätelöt lykättiin toisen snorklaussession jälkeiseen elämään. Fafan keikka kokonaisuutena hipoi täydellisyyttä ja kovalta tuntuva kynnysraha on loppujen lopuksi oikein hyvä sijoitus.  

Sunnuntaina Tongallakaan ei mikään normaali paikka ole auki. Suuntasimme Marian vinkkejä noudatellen Pangaimotun saarelle, joka kuulemma on suosittu kohde näin sunnuntaisin. Siellä olevasta ravintolasta saisi tiemmä ruokaa ja juomaa myös pyhänä. Tämä olikin kovin toivottavaa, koska emme halunneet paastota. Nuku’alofan satamasta oli Pangaimotulle vain 15 minuutin venematka ja se sisäänpääsyineen kustansi 20 TOP/pax.

Saaren rannassa on My Lady Lata II:n hylky + joku muu hylky, joita pystyi snorklaamalla ihmettelemään. Lukeman mukaan hylky houkuttelee paikalle myös merikäärmeitä. Me emme niihin onneksi törmänneet, ja hyvä niin, koska merikärmeksen puraisun myrkky riittää tiemmä kolmen ihmisen saattelemiseen Valhallaan. Pangaimotullakin päivä meni siivillä, vaikkei tämä saari Fafalle pärjääkään ja ilmakin oli hiukan kolean puoleinen.

Ärsyttävästi lähes kaikki Tyynen meren saarivaltiot (Tonga mukaan lukien) vaativat, että pitää saapuessa esittää myös poistumislippu. Jos näin ei olisi, olisimme varmasti jääneet Tongalle pidemmäksi aikaa ja siirtyneet katsastamaan muita saaria kuin Tongatapua, Tongatapulla ei aikaansa kannata kuluttaa muutamaa päivää enempää.

 

Marian western breakfast

IMG_7611-normal.jpgIMG_7538-normal.jpg

 

Ha'atafu beach

IMG_7543-normal.jpg

 

Yhden kylän fishing pigs työssään

IMG_7575-normal.jpg

 

Johan on markinat!

IMG_7588-normal.jpg

 

Kirkkoja Nuku'alofan keskustasta

IMG_7584-normal.jpgIMG_7596-normal.jpg

 

Fafa paratiisisaari

IMG_4270-normal.jpgIMG_7626-normal.jpgIMG_7638-normal.jpgIMG_7652-normal.jpgIMG_7655-normal.jpg

 

Pangaimotu

IMG_7690-normal.jpgIMG_7702-normal.jpg

Rannan hylyt Pangaimotulla

IMG_7693-normal.jpg

 

Löysimme sateenkaaren pään

IMG_4318-normal.jpg

 

Kerjuli-kissa

IMG_7733-normal.jpg