Ennakkoasenne Honoluluun oli skeptinen. Ajattelimme jopa skipata koko paikan, mutta koska lennot tulivat saman hintaisiksi pysähtymällä täällä tai ilman pysähdystä, niin valinta oli selvä. Hotellit tosin ovat ainakin keskustassa tyyriimmän puoleisia ja meidänkin ei-niin-pramea hotelli maksoi pitkälti toistasataa euroa yö. Onneksi kaikki muu olikin sitten kohtuuhintaisempaa, vaikka kummasti ne dollarit pinosta häviävät, kun tippiä pitää jättää 15-20% asiasta kuin asian vierestäkin.

Kärkeen tsekattiin Waikiki beach, joka oli kyllä hyvä ranta, mutta aivan täyteen ammuttu väkeä. Olo tuolla on pitkälti sama kuin sillipurkissa. Honolulun keskustaa kierrettiin ristiin rastiin ja moneen otteeseen, mutta vierailut Hanauma beachille ja Pearl Harbouriin jäivät  tekemättä. Ilmat olivat kohdillaan, vaikka iltana eräänä yrittivät tv:ssä luoda katastrofitunnelmaa myrskyn lähestyessä Hawaijin saaria. Kyseinen ”myrsky” oli kohtuullisen normaali ukonilma, eikä luvattuja tulviakaan hirveästi näkynyt. Varmaan hyvä näin.

Yhtenä päivänä lähdimme metsästämään hulahula-esitystä, mutta taaperrus katkesi kesken Ala Moana Centerin (ostari) kohdalla. Viereisessä rantapuistossa paikalliset (?) olivat pystyttäneet huolellisia telttakatoksia ja muuta välineistöä grillatakseen hampurilaisensa ja itsensä sopivan ruskeiksi suuren maailman tyyliin. Koska meillä ei ollut mukana omaa telttaa, grilliä, pöytää, jääkaappia/juomakaukaloa yms.  jouduimme tyytymään Ala Moana Centerin Ruby Tuesdayn burgereihin. Niiden jälkeen olo oli kuitenkin kuin Adam Richmanilla (Man vs Food) food challengen jäljiltä. Annokset nimittäin ovat tyypillisesti aivan valtavia tai vähän suurempia.

Honolulu oli paljonkin odotettua positiivisempi kokemus ja tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Joskus sitten paremmalla ajalla uudestaan. Nythän on kauhea hoppu ja aika kortilla.

Waikiki Beach

Grillijuhlat Honolulun tyyliin