VAROITUS: Seuraava teksti saattaa sisältää kohtauksia, jotka eivät sovi perheen pienimmille. Mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jatkamalla lukemista lukija luopuu oikeudestaan haastaa kirjoittajia tai saada heiltä vahingonkorvauksia missään muodossa minkään maan lakien mukaan. Lukemalla tämän virkkeen loppuun lukija luopuu kaikista muistakin oikeuksistaan, mukaan lukien ihmisoikeudet.

Edellisenä iltana hotellilta bookattu shuttle (12 USD pax) tuli sovitusti noutamaan hotellilta 6:45. Koska vaihtoehtoja oli ollut tarjolla vain tunnin välein ja matka kesti hotellin kertoman tunnin sijasta 20 min, niin taas kerran oltiin kentällä aivan liian aikaisin eli perinteet kunniaan. Edes checkin ei ollut vielä auki saapuessamme paikalle hikoilemaan.

Olikin jo päässyt unohtumaan, kuinka susityperiä käytäntöjä/organisointeja USA:n lentokentillä harrastetaan. Kärkeen matkatavaratilaan menevät laukut piti läpivalaisuttaa jonkun agriculture checkin vuoksi. Tästä sai laukkuun papukaijamerkiksi värillisen tarran, jonka olisi halutessaan voinut siirtää ihan mihin muuhun laukkuun tahansa. Lisäksi muutama suokas jätti poimimatta laukkunsa tästä läpivalaisusta kuvitellen niiden löytävän maagisesti itsekseen oikean lennon ruumaan. Onnea voittajille ja suokkaille.

Agriculture läpivalaisun jälkeen siirryimme laukkuinemme jonoon neljänsiksi Allegiant Airin economy-matoon odottelemaan check-in tiskien aukeamista. Nerokkaasti odotusjonon etupää oli organisoitu parinkymmenen metrin päähän itse tiskeistä. Niinpä kaikki idi ja illu itä-aasialaiset pyrkivät muodostamaan ihan omaa jonoansa suoraan tiskille. Kun tämä ei onnistunut jonottavien länsimaalaisten protesteista johtuen, seuraava etappi idien ja illujen etuilussa oli business-luokan jono. Joopajoo. Sinänsähän koneeseen nousu ei tästä johtuen myöhästy yhtään, mutta kyllä tällainen toiminta jaksaa väsynyttä matkaajaa aamuyöstä silti kyrsiä. Jengillä ei taatusti ollut business-luokan lippuja tai sitten koneessa on economya suurempi business-osasto.

Kun tiskit viimein aukesivat, niin yksi niistä alkoi sentään purkamaan vain economy-jonoa. Kun tiskiltä oikealta ohi vetäneen suokkaan nelihenkinen perhe sai tällä tiskillä pyörintänsä pyörittyä, alkoi jono vetää normaalisti. Tältä tiskiltä sai luonnollisesti vain boardarit, joihin sitten vielä lyötiin varmemman vakuudeksi iloisen punaiset ”Doors close 15 minutes prior to departure” –leimat, ettei tarvitse tavata oikeudessa. Laukut ainoastaan punnittiin, jonka jälkeen ne piti itse raahata lopulliseen luovutuspisteeseen parinsadan metrin päähän. Välissä olisi halutessaan voinut laittaa laukkuun esimerkiksi puolet lisää tavaraa/painoa. Luovutuspisteessä tavarat taas läpivalaistiin ja lukittujen laukkujen kanssa piti hengata paikalla koko läpivalaisun ajan. Nyt matkatavaroista pääsi kuitenkin eroon.

Seuraavana vuorossa oli security checkin jono, jossa kärkeen yksittäinen virkailija laittoi puumerkkinsä ja kasan check-merkkejä boardariin. Käsimatkatavarat pudotettiin hihnalle läpivalaistaviksi. USAssa kun ollaan, niin tokihan ihan kaikkien piti ottaa myös kengät pois. Tämän jälkeen metallinpaljastimen keskellä seisova virkapukuinen ukko ohjasi kaikki metallinpajastimen sijasta nakuskanneriin. Euroopastahan nämä on jo pääosin poistettu ihmisarvoa alentavina. Teoriassa ja ehkä käytännössäkin hommasta olisi toki voinut kieltäytyä ja mennä taputtelun puolelle. Koska ei kiinnostanut lähteä heti aamusta kumihanska-linjalle, niin ikuistutimme nakukuvamme paikallisten virkailijoiden virnisteltäväksi. Aiemmat vuodelta 2010 olivatkin jo turhan vanhoja. Alle 15-vuotiaat ohjattiin luonnollisesti nakuskannerin ohi, ettei osavaltio syyllistyisi lapsipornon hallussapitoon.

Koska nakuskannerit ovat kalliita, oli niitä vain yksi per kaksi metallinpaljastinlinjaa. Käytännössä tämä tarkoitti, että koko securityn jono jumitti tässä. Käsitavarat vedettiin kuitenkin vauhdilla läpivalaisusta ja nakukuvansa jättäneet matkustajat saivat valita tavaroita mukaansa noin kymmenen matkustajan linjalla lojuvista kamoista. Hienoa fiilistä lisäsi turvaoffiiserien tärkeily, kun kerrankin elämässään pääsi pätemään. Toki kaikilla lentokentillä matkustajien juoksuttamisen pääasiallinen tarkoitus on lähinnä lisätä turvallisuuden tunnetta todellisen turvallisuuden sijasta, mutta täällä homma kyllä löi huolella yli.

Ilmastointia ei tietenkään kannata asentaa sinne, missä jengi jonottaa, vaan vasta kaikkien jonotuspisteiden jälkeen. Kun vihdoin hiki päässä suoriuduimme läpi lentokentän ohjatuista alkujumpista, suuntasimme food courtille ja tilasimme oluet aamusta huolimatta. Luonnollisesti molempien piti näyttää paperit kassalla ennen juomien saamista. Ihan oikeasti…

Koneen boardus alkoi jo 45 min ennen lähtöä. Allegientin penkkirivistöt olivat ”eri paria” eli vasemmalla olevaa penkkiriviä 27 vastasi nerokkaasti rivi 28 käytävän toisella puolella. Allegientin penkit olivat mallia, joissa selkänoja ei ole säädettävissä. Tällä kertaa asiasta sai olla pelkästään onnellinen, sillä eteen paukahti  lippalakin lippa 90 asteta vinossa kauttaaltaan tatuoitu kaveri, joka lauleskeli keskenänsä nuotin vierestä ihan ilman muusiikkivehkeitä. Lakin asentoa pitää korjata pari kertaa minuutissa ja muutenkin hemmo pyöri ensimmäisen vartin kuin vieroitusoireissa jostain vähän kovemmasta kamasta. Taakse tulleet suokkaat puolestaan olivat jättäneet jonkun paitansa terminaalin puolelle, jota luonnollisesti piti lähteä hakemaan sieltä henkilökunnan toimesta. Ventovieraiden välinen small talk alkoi välittömästi niin edessä kuin takanakin. Hyörinä-äijä yritti harrastaa sitä myös meidän kanssamme, mutta luopui pian yrityksistä. Taitaa siis olla ratkiriemukas reissu edessä ja oma asennekin tuntuu olevan loistavasti kohdillaan.

Ennusmerkit pitivät paikkansa. Onneksi alkumatka meni nukkuessa. Herätessä etupenkin adhd pyöri edelleen ja kommentoi jotain kindleä lukevalle vieruskaverille. Tyyppi näytti jo tässä vaiheessa kiitettävän kypsältä ja pyrki ignoroimaan adhd:n, joka ei pystynyt olemaan paikallaan ja hiljaa. Ei ainkaan yhtä aikaa. Selkänojan hytkyessä sen ylälaidasta ilmestyi esiin milloin käsi ja milloin jalka vain hävitäkseen hetken kuluttua, kun asentoa piti taas rukata. Väliin olikin hyvä lurauttaa omia säkeitä nuotin vierestä ja säätää lipan asentoa. Hauskaa ajanvietettä kaverin mielestä oli omien tatuointien värittäminen kynillä. Kokonaisesityksellä kaveri pääsi helposti top kymppiin ”fellow passangers from hell” –listalla.

Koneesta poistuttaessa hemmo kaatoi vielä tilaamansa ginin vieruskaverinsa niskaan ja halusi ehdottomasti antaa tälle myös suukon poskelle. Samalla hän kertoi omien kavereidensa antaneen hänelle lempinimeksi Loco Motion (tulkinta välilyönnin sisältymisestä nimeen on omamme). Kerrankin oli lempinimi kohdallaan jollain hullulla liikehtijällä. Oli todella kiva päästä ulos koneesta.

Koneesta ostettu shuttle-kyyti (12 USD pax menopaluu kentältä stripin alueella) tipautti meidät sovitusti Stratosfääriin uneksimaan. Pian Locot ja Motoinit olivat vain ei-niin-paras muisto ja oma asennekin korjaantui kummasti.

 

Loco Motion elementissään

IMG_2581-normal.jpg

 

Tervetuloa Vegasiin!

IMG_8207-normal.jpg