25.-28.9.2014 CC: @Peking

Aamulla kärppänä kiellettyyn kaupunkiin ja tottakai ensin väärälle (itä == group entrance) portille. Eteläportille lampsimisen jälkeen sisäänkin pääsi (60 CNY pax). Vuokrattiin vierestä mukaan velä henk.koht. ääniopastuslaitteet (40 CNY pax) ja aloitettiin valtaisan alueen kartoitussavotta. Häkellyttävää oli ensisijaisesti alueen koko. Toki voiceguiden jututkin elävöittivät pytinkien historiaa. Suosikiksi ryynimakkaroiden sun muiden snacksien jälkeen nousi kuitenkin ”pihan perällä” oleva puutarha-alue. BTW: tänne kannattaa rynniä heti aamusta, sillä väkimäärä kasvaa vauhdilla kellon viisareiden kiiruhtaessa eteenpäin.

Ulos tullessamme pääsimme ilolla toteamaan, että suorinta tietä oli turha kuvitella menevänsä Taivaallisen Rauhan/Tiananmenin aukiolle tästä suunnasta. Miliisien mielestä väylä oli yksisuuntainen, eikä aiheesta voinut joustaa edes tyhmälle turistille. Siispä yuaneita taskusta kaivamaan, että pääsi edes viereisen puistikon kautta oikeaan suuntaan. Kun aukion laidalle vihdoin päästiin, oli koko aukio eristetty sotilaiden toimesta. Lisäksi aukiota ympäröivillä kaduilla oli ylimääräisiä turvallisuustarkastuksia. Emme päässeet selville johtuiko tämä tulevasta kansallispäivästä / golden week holidaysta vai Hong Kongin opiskelijamielenosoituksista, joita vielä tässä vaiheessa uutisoitiin ainakin hotellillamme näkyvissä kiinankielisissäkin kanavissa.

Hyvin pian kävi selväksi Pekingin olevan käsittämättömän upea paikka, kun rakennelmia ja muuta katsotaan. Antikliimaksi on kuitenkin se, että normipäivänä täällä on turha kuvitella näkevänsä taivasta. Massiivinen ruuka-aikoina paikoillaan seisova liikenne tuottaa taivaalle taisaisen harmaan massan, josta on turha kuvitella näkevänsä horisonttia, taivaansineä tai pilviä. Näkyvyys harmaassa massassa on 2-300 metriä ja ilma on parhaimmillaan vain hiukan epäterveellistä ja pahimmillaan myrkyllistä hengitettäväksi. Tästä huolimatta hengityssuojaimia ei juurikaan näy (toisin kuin vaikkapa Japanissa). Tässä konkurssissa ei pari kielletyn kaupungin ympärillä pyörinyttä sähkökäyttöistä mopoa paljoa auta. Kauniin kaupungin ilmansaasteista alennustilaa katsoessa kävi hyvin konkreettisella tavalla selväksi myös se, että yhdelläkään Suomessa tehtävällä ympäristöpäätöksellä ei ole käytännössä minkäänlaista merkitystä (esimerkkivaikutusta lukuun ottamatta) globaalin ilmaston saastumisen/lämpenemisen mittakaavassa. Samalla kuitenkin silmät myös aukenivat arvostamaan ihan uudella tavalla Suomen puhdasta luontoa. Kannattaa nauttia siitä niin kauan, kuin se on mahdollista.

Wangfujingin ostoskadulla pyöriessämme pääsimme useampaan otteeseen paikallisten salakuvauksen kohteiksi. Ilmeisesti pulskat kummallisen näköiset länkkärit ovat edelleenkin kuvauksen arvoisia. Ainakin onnistuneen salakuvan jälkeen koko viereinen pöytäkunta tarkasti kuvan hymyssä suin. Ei se mitään, kyllä osa paikallisistakin näytti meidän silmään hiukan hassuilta (asiaa tarkemmin erittelemättä).

Kiinan muurin takia Manner-Kiina oli jo Suomessa matkaohjelmaan juonittu. Pienestä ylihinnasta piittaamatta bookkasimme reissun suoraan hotellilta Mutianyu Great Wallille, joka on tiemmä ainakin hieman suosituinta (lue: läheisintä) muurin katsastuspaikkaa eli Badalingia rauhallisempi. Samaan pakettiin sisältyi myös pitstop Sacred Wayllä. Niin ja tietenkin pari shoppailupaikkaa. Mennessä Jade –koruja myyvä pytinki ja takaisin tullessa silkki-tuotteita myyvä lafka. Ilmakin yllätti, sillä lähtiessä jopa Pekingin keskustassa näki hetkellisesti taivaan sinen ja pari valkoista pilveä. Maaseudulle mentäessä taivas toki kirkastui.

Mutianyussa olikin ihmettelemistä. Onneksi muurille pääsi ”hiihtohissillä”, sillä ylös kipuaminen omin jaloin ei näillä vuorilla kolmenkympin lämmöissä todellakaan innostanut. Ei pysty käsittämään kuinka pienet kiinalaiset ovat aikanaan muurin rakennustarpeet sinne ylös saaneet roudatuksi. Pelkästään muuria pitkin käveleminenkin otti voimille ja irrotti kirpsakan hien ihan täysikuntoiseltakin. Selkäkipuisen taas oli parempi jättää pahimmat etapit suosiolla väliin. Tb luonnollisesti ”juoksi” eli laahusti 200 pulssilla sinne korkeimmalla olevaan torniin ja lipsahti vielä ”no entry” alueen kautta seuraavaankin muita turisteja seuraillen. Alas tullessa etureidet olivat jo ihan kivasti hapoilla, mutta pää edellä sukeltamisilta vältyttiin. Pikantin lisämausteen (osin sananmukaisestikin) muurilla toivat hyönteisten loppumattomat laumat, jotka tunkivat paikoittain satamäärin kaikkiin avoimiin kehon aukkoihin ja värjäsivät vaaleat paidat/housut mustapilkkuisiksi. Kädet eivät riitä murhaamaan kaikkia. Lämpimästi suosittelemme hyönteismyrkyn käyttöä ennen muurille kipuamista.

Jo yhden tornin pykääminen kivestä näille vuorille on ihme sinänsä. Horisontista toiseen jatkuva yhtenäinen valtaisa muuri on jotain täysin käsittämätöntä ja ansaitsee ihan varmasti paikkansa maailmanluokan ihmeenä. Tällaisen kohottaminen ei onnistuisi useimmissa maissa tänä päivänäkään, vaikka kuinka haluttaisiin. Hieno. Turpoventures peukuttaa.

Vaikka ab:n selkä rajoitti edelleen kipuilullaan liikkumista, niin eihän bingoa parane laiminlyödä. Lähdimmekin siis metroista piittaamatta suunnistamaan kohti Hello Kitty –ravintolaa ja/tai Friends-cafeta. Puolessa välissä oli pakko levähtää. Ajoitus osui kohdilleen, sillä kunnon sadekuuro piiskasi Pekingiä koko levähdyksemme ajan. Hiukan puhdistuneessa ilmassa vaelsimme kohti Pekingin Sohoa, jossa Friends Cafeen pitäisi olla. Yhtäkkiä ja varoituksetta kaikki kyltit muuttuivat venäjän kielisiksi. Tässä oli se positiivinen puoli, että edes jotain kirjoitetusta taas ymmärsi, mutta selitystä tälle YYA-hengen mukaiselle kaupunginosalle emme keksineet. Vastaantulijoistakin korvaanpistävän moni haablasi juurikin venäjää. Kävimme alueella eksymässä myös NL-tyylisessä ostarissa, joka oli 8 kerrosta merkkiliikkeitä ilman varsinaisia asiakkaita. Tuli ns. outo olo.

Kun Soho saavutettiin, kiersimme ensin koko Friends cafelle merkityn korttelin näkemättä merkkiäkään mistään sen suuntaisesta. Karttamerkintöihin sokeasti luottaen tb painui yritystornilta vaikuttavan talon alakerran respaan ja alkoi kyselemään suuntaa. Jahas. Oikeassa paikassa oltiin, mutta piti vain matkustaa hissillä toimistotalon kuudenteen kerrokseen. Siellä aaveiltuamme (puolet liikkeistä oli tyhjiä) löytyi kuin löytyikin Friends cafe viimeisestä suunnistamastamme kolkasta. Eikun Rachel-kahvit ja Chandler-muffinssit pöytään frendien jaksojen pyöriessä non-stop paikan telkussa. Myös smelly cat oli täällä.

Hello Kitty-restaurant jätettiin suosiolla väliin, koska se olisi ainakin tarinan mukaan vattinut etukäteisvarauksen. Kotiin lampsiessa eksyttiin Pekingin pimenevässä (aurinko laski ja smog nousi) illassa jonkun sortin expat-paikkaan, jossa nielaisimme kevyen meksikolaisen.

Wangfujingin/hotellin tienoilla teimme vielä rohkean yrityksen saada bingoomme ”Pekingin ankka” -rasti. Ensimmäinen yritys meni puihin, kun olisivat halunneet tuoda meille neljälle hengelle tarkoitetun annoksen. Totesimme: ”juueinytkiitoshei” ja siirryimme hotellin läheisyyteen safkaamaan edes jotain ankkapalaa. Tai paremminkin tämä osuus jäi tb:lle ja kun ankka tuli taas eteen luineen ja rustoineen pilkottuna, niin ehkä se ei ihan oikeaoppisesti puikoilla uponnut. Yritys oli kuitenkin urhea ja bingon grandmaster judge myönsi meille rastin.

Kielletty kaupunki