30.11.-5.12.2014 ID: Kuta, Lembongan, Kuta: @Bali

Aamupalan jälkeen lähdimme treffaamaan ystäviämme ja ensimmäiset pari päivää pyörimme nelistään Kutassa. Päätimme siirtyä kimpassa läheiselle Lembongan saarelle, joten ostimme katukojusta menopaluun kohteeseen venekyydillä (500 000 IDR/pax). Tähän sisältyi myös kyyditykset satamaan ja satamasta hotellille kummassakin päässä.

Lähtöaamuna kuski oli ainakin ajoissa tai jopa puolisen tunteroa etuajassa. Hän kuskasi meidät satamaan Sanuriin, josta vene Lembonganille lähtisi. Lippujärjestely ei oikein mennyt meille kenellekään jakeluun. Pääsimme nimittäin ihan itse kirjoittamaan omat lippumme satamassa kuskin antamille pohjille. Paluuliput kuulemma saataisiin botskin kapulta myöhemmin. Olimme vähän huuli pyöreänä koko kuviosta, mutta tällä maailman kolkalla asioilla on tapana selvitä (jotenkin).

Lopulta meidät ohjattiinkin voimakkaasti bensalta haisevaan veneeseen. Puolen tunnin aalloilla pomppimisen ja lievän bensapöhnän jälkeen saavuttiin Lembonganille. Paikalliset ulostautuivat veneestä ensimmäisellä stopillakin ja mekin kovasti yritimme, kun hotellikin olisi googlemapsin mukaan varsin lähellä. Kapu kuitenkin ohjeisti meidät pysymään veneessä ja kuskasi meidät kauemmaksi niemen taakse varsinaiseen Lembonganin satamaan.

Rantaan kahlaamisen ja oikeiden sandaaleiden arpomisen jälkeen olimme valmiita hotellikyytiin. Joku kantajaheppu nappasi ab:n rinkan selkäänsä ja alkoi painella hirveää vauhtia eteenpäin. Yritimme siinä huudella että venaa ny hetki, meidän pitää saada ne paluuliput jostain. Kun vihdoin väijytimme rinkkakaapparin huomasimme olevamme jonkun sortin lippuluukulla. Väsähtänyt ja pläsähtänyt eukko sosialisoi matkakuittimme ja jäljelle jäivät vain itse kirjoitetut lappuset. Hölömölö ja kysely ei johtanut mihinkään järjelliseen / ymmärrettävää lopputuemaan. Jeejee. No, kai tässä oli joku systeemi ja täältä jotenkin poiskin pääsisi.

Lähdimme ravaamaan eteenpäin ab:n rinkan perässä. Nurkan takana meidät ja kamat pakattiin pickupin lavalle. Lava-auto vei meidät keskelle ei mitään. Näköpiirissä oli lähinnä betonihökkeliä, eikä mikään niistä todellakaan näyttänyt netistä varatulta hotellilta. Kuskin perässä lähdimme kipuamaan >45 kulmassa olevaa mäkeä ja sieltä löytyikin kuin löytyikin bungalow-majoituksemme.

Mäeltä avautuikin sitten silmiä hivelevä näkymä yli koko lahden merelle. Koska olimme liikenteessä off-seasonin aikaan, hotellillakin oli hiljaisempaa. Itse asiassa illalla kävi ilmeiseksi, että olimme hotellin ainoat asiakkaat. Henkilökuntaa riitti jokaiselle useampi eli ihan hirveästi ei tarvinnut palvelua odotella. Illallisemme jälkeen henkilökunta laittoi paikan boseen, häipyi ja jätti hotellin meille. Yön mittaan molemmat uima-altaat korkattiin ja aamulla toivottiin, ettei mestassa ole ainakaan paljon valvontakameroita. Ei ilmeisesti ollut, eikä tästä aiheesta tässä enää sen enempää.

Seuraavana päivänä lähinnä relaxoiduimme hotlalla henkilökunnan pelatessa korttia keskenään. Päivän aikana ab ja Risto tekivät tiedustelureissun alamäkeen rannalle. Sillä välin tb ja Mira jäivät ihailemaan maisemia. Ranta ei tiemmä ollut kummoinen, mutta maisema sentään parani koko ajan päivän edetessä. Edellisestä illasta viisastuneina nautimme illallisen tavallista aikaisemmen, tilasimme tarvittavat einekset terassille ja ”vapautimme” henkilökunnan. Valojen sammuttua bileet olivat valmiit alkamaan (taas) privaattihotellissamme. Kyllä se luksukselta tuntuu, kun on koko hotelli omana, vaikkei henkilökuntaa paikalla olisikaan (tai ehkä juuri siksi).

Kolmantena päivänä hotellin henkilökunta alkoi tuntua jo turhankin tutulta, joten koko kööri pakeni rannikolle. Epävakaa yritti yllättää, muttei onnistunut. Pakenimme hetkellistä sadetta rantabaarin katoksen alle. Ruuan ja juoman lisäksi baarissa tarjolla olisi ollut reissua joka lähtöön. Iltapäivällä kipuaminen takaisin privahotellille ja edellisen illan toisinto.

Kaikki hyvä ja privaatti loppuu aikanaan. Paluu satamaan sujui ongelmitta lava-auton tullessa noutamaan meitä täsmälleen sovittuun aikaan. Veneen kyytiin päästiin ilman, että kukaan olisi kiinnostunut itse kirjoittamistamme lipuista. Ehkäpä valkkarit muistetaan ulkoa? Ei selvinnyt meille, mutta me selvisimme Sanuriin. Sade alkoi sopivasti Sanurin satamassa, kun tulimme veneen katon alta ulos. Pienen pyörintähärdellin jälkeen meidät satamaan tuonut kaveri bongattiin satamasta. Kaatosateessa juosten auton luo, kamat takapaksiin ja autoon sisään. Paitsi että nyt paikallisia kundeja olikin kaksi ja ab meinasi jäädä ulos. Sekoilun jälkeen ab painui etupenkille ja toinen paikallisista painui takapaksiin rinkkojen päälle. 200 metriä myöhemmin hän poistui himaansa. Kuka tuollaista matkaa suostuisikaan kävelemään.

Kutan hotelli oli vaihdettu yhteiseksi. Koskapa samassa yhteydessä oli keskimääräistä paremmaksi arvosteltu spa & tsydeemit, niin näitähän piti lähteä kokeilemaan. Sparkling toes pedikyyri oli ab:n valinta ja lomi-lomi massage tb:n. Kuninkaan idea oli laittaa lomi-lomiin mennessä shortsiuikkarit, ettei tarvitse säätää. Muuten loistelias idea, paitsi että kohteessa piti stripata alushousuille. No niitähän ei uikkarin alla tietenkään ollut, joten henkilökunta taikoi jostain herralle lähinnä liian pieneltä läpinäkyvältä mustalta suihkumyssyltä näyttävät ”alkkarit”. Hieronta oli hyvä, mutta henkilökunnalla oli varmaankin hauskaa. Tämä happy ending ei siis ollut se perinteinen. Ravintolassa odotelleen rouvan varpaat kyllä kiiltelivät.

Kutan rantaa