12.2.-14.2. VN: @Phu Quoc

Edellisenä päivänä oli tullut selkeäksi, että saaren laajempaan ihmettelyyn tarvittaisiin kulkupeli. Niinpä sen suuremmalti hintoja kartoittamatta otimme skootterin vuokralle ensimmäisestä vastaan tulleesta liikkeestä tai niin ainakin tässä vaiheessa kuvittelimme. Helpoin vuokraus ikinä: rahat käteen ja mopo alle. EI lippulappujen täyttelyä tai edes kyselyjä missä asutaan tms. Kukkakipot päähän ja menoksi…

Alkuun mentiin varsin umpimähkään jonnekin oikean sektorin suuntaan, kun ei mitään varsinaista karttaakaan (tietenkään) mukaan oltu varattu. Jossain vaiheessa muistui, että mukana oli kuitenkin joku snorkkelointiesite, jossa oli suuntaa-antava kartta mukana. Sen avulla suunnistaen ja välillä tienposken kauppiailta bensapulloja ostaen matka taittui saaren perin rauhallisia teitä koilliskolkan satamaan. Loppupätkä oli pitkälti hiekkatietä, mutta ihan kohtuullisessa kunnossa kuitenkin. Satamassa noin 30 paikallisen ihmetellessä hulluja turisteja, jotka olivat skootteroineet itsensä sinne omatoimisesti, tyhjensimme satamaravintolassa jääteen ja lähdimme jatkamaan matkaa ennen lautan saapumista.

Siitä eteenpäin alkoikin sitten noin 20+ kilometrin trial-ajo kaksipäällä Honda-rukalla. Parhaimmillaan tien kunto oli 40 asteen ala/ylämäissä ilmeisesti sadekauden ansiosta siinä kunnossa, että eipä siitä millään normaalilla nelipyöräisellä olisi päässytkään. Meidän kaksipyöräisen maavarakin oli välillä koetuksella, vaikka ajoreitin saattoi valita mielensä mukaan mistä kuvitteli pääsevänsä eteenpäin. Välillä tie onneksi parani aina hetkeksi päätyäkseen taas maastoajotaitoja testaavaan erikoiskokeeseen. Matkn varrelta kuitenkin löytyi kuin löytyikin rantaravintolaa ja saaribaaria, joissa jumittavia istumalihaksiaan sai edes hiukan verrytellä. Ihmettelen vaan, että kuka niissä (paikallisten lisäksi) pystyy käymään. No, veneellä tietty ja kerran nähtiin toisetkin vaaleampihipiäiset sekoilemassa oman skootterinsa kanssa.

Maastotaipaleesta selvittiin ja vieläpä ilman perinteistä rengasrikkoa. Osittaisella asfaltilla nopeus saatiin maastotaipaleen 0-20 km/h tasosta taas kohtuullisemmaksi ja matka taittui rinkulareitillämme taasen hyvään tahtiin. Matkan aikana tsekattiin pippurivijelmät, joiden tuotoksia oli esittelyssä tien pientareelle levitetyillä alustoilla. Koska kartta oli vähän sinnepäin, niin tehtiin pieni ylimääräinen kierros majakan ja night marketin kautta. Tuon jälkeen suhasimme jo 16 maissa palauttelemaan mopoa (viimeinen palautusaika klo 18), mutta eipä näkynyt vuoraäijää mailla halmeilla. Pienen ihmettelyn jälkeen viereinen kauppias sai artikuloitua, että ”No here now. Come after one hour.” Ostettiin kauppiaalta einekset ja suhattiin hotellille suihkimaan pahimmat maantiepölyt päältä.

Joskus 17:30 maissa tehtiin uusi yritys menopelin palautukselle. Eipä ollut edelleenkään äijää missään. Paikallisille asiaa ihmeteltyämme hangaroundien vietnaimnkielisen keskustelun meitä yritettiin neuvoa ajamaan jonnekin paikkaan x jossain muualla. Ei tullut oikein selvyyttä yhteisellä englannilla, joten päädyimme palauttamaan mopon avaimen yhdelle paikalla hengaavalle naisihmiselle, joka sen suostui vastaanottamaan. Ilmeisesti olimme ”vuokranneet” jonkun ihan ikioman skootterin. Ilmankos se pysyikin kasassa ja siinä oli myös päheät tuunauskahvat. J

Seuraavaksi päiväksi varautimme hotellille saapuessamme Red Riverin 17 USD per snorklaaja kokopäivän kalastus/snorkkelointimatkan. Tikkana seuraavana aamuna klo 8:20 menimme hotellin aulasta pikkubussiin (n. 20-25 hengen auto), jolla sitten poimittiin muut turdet hotelleiltaan mukaan. Matkalla saaren eteläsatamaan (An Thoi) yksi pysähdys yhdellä pearl factoryllä, josta olisi saanut ostaa mitä tahansa helmistä kyhättyä korua tai vaihtoehtoisesti vakkapa fine quality pearlin 233 miljoonalla dongilla.

Bussimme oli ensimmäisenä satamassa, joten pääsimme valtaamaan yläkannen parhaat paikat aurinkosuojan alta. Valitettavasti tämän tourin koralleissa ei hirveästi hehkutettavaa löytynyt ja vesikin oli varsin sameaa. Hauskahan siellä meressä tietty oli viilennellä. Samalla tuli todettua, että matkaviikset (tb:llä 2nd generation kasvamassa) ja sukellusmaski ei oikein toimi yhdessä, vaan vettä saa tyhjennellä koko ajan. Täytynee tehdä asialle taas jotain ennen Australian koralleja. Paria snorklausta ja laiva-ateriaa myöhemmin pyörähdimme tarkistamassa yhden Phu Quocin hienoimmista (?) rannoista Sao Beachin. Oli ihan jees: leveä ranta, pehmeä santa ja rantabaareja syrjemmällä. Huvittavinta täällä oli seurata venäläistyttöjä, joilla on selkeä pakkomielle kuvauttaa itsensä poseeraamassa rantavedessä. Viiden pintaan oltiinkin sitten lupausten mukaisesti takaisin hotellilla.

Viimeinen päivä keskityttiin ihmettelemään beachia ja säätämään matkaa eteenpäin. Olimme ottaneet Saigonista meno-paluun, jonka paluu olisi seuraavana päivänä. Hetken mietimme lennon missaamista ja extrapäiviä Phu Quocissa, mutta tästä suunnitelmasta luovuttiin. Laskeskelimme, että kuukauden viisumimme on kuitenkin vähän nafti, joten Vietnamin kohteita pitäisi karsia. Karsintalistalle pääsi ensimmäisenä Mui Ne, jossa oli käyty jo aiemmin. Sen verran flegua oli meno KL:ssä ja Saigonissa ollut, että ehkäpä nämä kertaalleen nähdyt voi tosiaan jättää väliin. Näin ollen seuraava kohde on Dalat, jonne löytyi sopivan hintainen Vietnam Airlinesin iltalento Saigonista. Lentämällä myös säästäisimme yhden matkapäivän alkuperäiseen bussisiirtymään verrattuna. Lennot varaukseen siis!

Phu Quoc oli varsin mukava kohde, jossa olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin. Tosin sinänsä erittäin asiallisen hotellimme ainoan ”huonon puolen” olisimme kyllä jatkoa ajatellen kyllä korjanneet vaihtamalla johonkin suoraan rannalla olevista vaihtoehdoista. Rannan varjoisat bungalowien terassit näyttivät nimittäin kovin kutsuvilta ja tuskin perushuone rannan puolelta merinäköalallakaan mikään huono valinta olisi ollut.

Näkymät huoneen parvekkeelta sopivasti poolille.