Hamilton

Aucklandia on tällä reissulla nähty jo riittämiin, joten ensimmäinen stintti oli lentokentältä etelään, tosin vain Hamiltoniin asti. Sinne saavuimme illan jo alkaessa hiukan hämärtää.

Seuraavana aamuna kollattiin läpi Hamiltonin keskustan pääkatu oleellisilta osiltaan, joskin valtaosa liikkeistä oli vielä tuohon aikaan kiinni. Aamupalan virkaa saikin siis toimittaa keskustorilla auringon helliessä nautittu subwayn tonnikalapatonki. Epävakaa sää kääntyi kuitenkin hetkessä pieneksi tihkusateeksi. Jätimme Hamiltonin tutkimisen siihen ja suuntasimme kohti Mata Mataa ja Rotoruaa.

 

Mata Mata (Hobbiton)

Mata Mata on LOTR-faneille varmaankin kokolailla pakollinen etappi, koska täällä sijaitsee Keskimaan Kontu (Shire). Myös tiluksien omistaja tiedostaa tämän ja opastetun kierroksen hinta on tasoa ryöstö (75 NZD pax) parin tunnin Hobbitonin vierailusta. Koska koko hobittikylä ihan oikeasti sijaitsee täällä Lord of the Ringseistä tutussa olomuodossaan, on vierailu kieltämättä elämyksellinen. Hobittikolojen sisätilat tosin sijaitsevat oikeasti Wellingtonissa filmistudiolla. 

Hinta sisältää kuitenkin ryhmäoppaan, joka valottaa asiantuntevasti filmausten taustoja. Siinä, missä ensimmäinen versio kylästä oli rakennettu purettavaksi, on nykyinen inkarnaatio rakennettu kestämään seuraava vuosisata. Filmeissä näkyvät tammenlehvät on muuten sitten askarreltu silkistä ja sidottu puuhun kiinni yksitellen. Nyt meillä on yksi sellainen matkassa. Uusinta Hobitti-leffaa varten oli rakennettu ihan uusiakin hobitinkoloja Kontuun. Jää nähtäväksi pääsevätkö ne filmin esitysversioon asti. Kierros päättyy autenttiseen Green Dragon Inn:iin, jossa pääsee vielä nautiskelemaan hintaan sisältyvän juoman. Kun sääkin suosi, niin mikäpä siinä oli Hobbitonia kierrellessä.

 

Hobbiton

Silkinlehvätammi

 

Hobittila ja Party Tree

 

Green Dragon Inn

 

Rotorua

Hobittilasta matka jatkui Rotoruaan. Täälläkin keskustan pystyy ottamaan haltuun helposti kävellen, mutta hiukan syrjemmällä sijaitseville marketeille järkevästi pääsemiseksi on ajettava autolla. Hintataso on uusiseelantialisittain edullinen.

Koska Rotoruassa ollaan mannerlaattojen kohtaamisalueella, löytyy täältä kuumia lähteitä ja maasta nousee niin rikkiä kuin muitakin alkuaineita. Se kananmunan tuoksu ei siis välttämättä tulekaan tällä kertaa vieruskaverista… Lähteitä pääsee ihmettelemään sopivissa paikoissa ilmaiseksi. Yksi tällainen paikka löytyy Lake Rotoruan rannan läheisyydessä höyryävästä puistikosta.

Tsekattuamme maalämmön aiheuttamat ihmeet päädyimme ajelemaan koko Lake Rotoruan ympäri. Tarjolla on viihdykettä niin Hell’s Gaten mutakylpyjen kuin mäkiautoilunkin (Luge) muodossa. Koska järvikierroksemme lähestyessä loppuaan alkoi epävakaa sää taas kiukutella, vetäydyimme Polynesian Span lämpimiin vesiin privaattialtaaseen. Siellä kelpasi tihkusadetta odottaa loppuvaksi.

Seuraavana aamuna otimme sään aiheuttaman vahingon takaisin ja kävimme auringon taas paistaessa hoitamassa mäkiautoilun pois päiväjärjestyksestä. Ensimmäisellä kertaa on pakko ajaa helppo näkymiä tarjoileva rata, jonka vuoksi kannattaakin ostaa useamman laskun lippu kerralla. Maisemareitin pakollisen kertaköröttelyn jälkeen pääsee sitten jo haastavammille ja vauhdikkaammillekin radoille.

Mäen juurelta ylös pääsee näpsäkästi hiihtohissillä autot hissikorin alla roikkuen. Ammattilaisradasta ilo irtoaa, kunhan vauhtia antaa kertyä riittävästi. Kun mäkiauton kaikki pyörät irtoavat maasta hyppyyn jyrkemmän alamäen alkaessa, tulee pakosta selkäpiihin sopivia säväreitä. Jos ei tule, niin ainakin häntäluu saa väristyksiä, kun palataan jousittamattomalla mäkiautolla takaisin maakosketukseen. Helppoa hauskaa kaikille, koska ei tietenkään ole pakko porhaltaa ulossyöksymisen rajalla, jos ei halua.

 

Hau hau hauska talo

 

Rotoruan keskustaa

 

Puistikon rikkilampi

 

Black Swan tms.

 

 

Näkymät Polynesian Span private poolista Lake Rotorualle

 

Koppihissillä mäelle...

 

Mäeltä lähtee Luge-radat

 

...ja takaisin ylös pääsee autojen kanssa modatulla hiihtohissillä.

 

Wai-o-tapu

Matkalla Rotoruasta Wellingtoniin pysähdyimme ihmettelemään Wai-o-tapun thermal wonderlandia. Maksamalla 32 NZD/pax pääsimme 3km kävelylle ihmettelemään taas vulkaanista toimintaa.

 

Wai-o-tapu koko värikirjossaan

 

Maisemia matkalta

 

 

Wellington

Wellingtoniin saavuttaessa piti pyöriä autolla hetki ympyrää, ennenkuin reitti majapaikkaan löytyi. Hotelliksi mainostettu paikka vaikutti sitä lähestyessämme lähinnä suurelta omakotitalolta. Mitään selkeää reittiä mahdolliseen respaan ei ollut havaittavissa ja ovikin oli lukossa. Ylimääräisen itseohjatun talon kellarikerroksessa olevissa käytävissä suoritetun seikkailukierroksen jälkeen luovutimme ja palasimme etuovelle soittelemaan ovikelloa.

Oven avasi varsin karun näköinen iso mies. Heikkohermoisempi olisi jättänyt yöpymiset siihen paikkaan ja kääntynyt kannoillaan. Mies oli ilmeisesti ollut jossain elämänsä vaiheessa pientä suuremmassa onnettomuudessa, jonka seurauksena naamavärkki ns. palasina. Myöhemmin tutustuttuamme John osoittautui periaatteessa ihan mukavaksi ja jopa hiukan yliseuralliseksi kaveriksi. Tosin jutut lipsahtivat aina välillä kohtuu kummallisiksi rikossarjatyyppisiksi tosielämän tai ”tosielämän” tarinoiksi ja legendoiksi. Pääsimme shoppaamaan Johnin hotellille myös seuraavan aamun appelsiinimehut kaupassa käydessämme.

Seuraavana aamuna starttasimme katsastamalla kaupungin yläperspektiivistä Victoria Mountainin näköalapaikoilta. Matka jatkui kansallismuseoon Te Papa Tongarewaan (free), josta muuten löytyy myös erinomaisesti toimiva ilmainen netti. Museon lähestymistapa on varsin omintakeinen ja tarjolla on näyttelyitä kyllästymiseen asti. Mieleen jäivät ainakin maanjäristyssimulaatiotalo (ei kylläkään kovin ihmeellinen, mutta ajatus omintakeinen) ja hologrammifilminä toteutettu ”opetusvideo”.

Sitten suuntasimme Weta Caveen, joka oli käytännössä LOTR kauppa/minimuseo. Siellä on takahuoneessa myös miniteatteri, jossa näytettiin lyhyt behind the scenes -pätkä. Vieressä olevaan Weta Workshopiin myytiin opastettuja kierroksia, jossa olisi päässyt näkemään leffarekvisiitan ja pienoismallien tekoa. Meille riitti kuitenkin ilmainen osuus. Teimme myös pikastopin Wellingtonin lentokentälle, jossa on myös muutamia LOTR-hahmoja jättikoossa. Samalla saatiin taas yksi bingorasti lisää.

Kaupunkia kierrellessä päädyimme suojautumaan alkaneelta sateelta irkkupubi Molly Malonesiin. Tarjontaa ihmetellessä kuului tiskin takaa ”ootteko Suomesta?” Tiskillä asiakkaita palveli iloinen hymy huulillaan Kalajoelta kotoisin oleva Katri, joka oli onnistunut saamaan tultuaan duunin Mollysta. Keskustelun perusteella työlupa/viisumi Uuteen Seelantiin irtoaa varsin vaivattomasti. Havaintojemme mukaan kuitenkin juuri baareissa riitti myös työn perään kyselijöitä silmiinpistävän paljon. Suomalaiselle on hiukan hämmentävää se, että välttämättä mitään hintoja juomien osalta ei paikallisissa ravitsemusliikkeissä tyypillisesti ole esillä. Kun tätä Katrille ihmettelimme, niin hän kertoi että se ei vain ole tapana, eikä paikallisia juurikaan kiinnosta mikä hinta on tai ainakaan he eivät sitä koskaan kysy.

Nyt oli tarkoitus jättää pohjoissaari taakse ja suunnata eteläsaarelle, jonka kerrotaan olevan se kauniimpi saari näistä kahdesta. Jopa pohjoisen saare asukkaat tuntuivat perin yksimielisiltä tästä. Olimme bookanneet päivävuoron Interislanden botskin, joka kuskasi meidät + pappa-auton kolmessa tunnissa jorpakon yli Pictoniin 250NZD hintaan.

 

Näkymä Victoria Mountainilta

 

Wellingtonin lentokenttä

 

Weta Cave

 

Wellingtonin katunäkymää (Cuba street)

 

Ranta

 

Tällä botskilla mennään yli

 

Ylitysnäkymää

 

Nelson

Pictonin satamasta kurvasimme kohti Nelsonia ja saavuimme majataloomme auringon taas laskiessa. Majapaikka oli kaupungin laidalla mäenrinteessä hiekkatien päässä ja sen verran hyvin piilossa, että usko meinasi loppua kesken tarkasta osoitteesta huolimatta. Kävimme vielä keskustassa pikaisesti syömässä ja tuntui siltä, että olimme ainoat ihmiset koko kaupungissa. Nelsonin turkkilaisessa oli edullinen hinta ja laadukas palvelu.

Heti seuraavana aamuna teimme vielä pienen pyörähdyksen keskustassa, jossa oli tällä kertaa edes jotain elämää. Aamiaispiragoiden jälkeen matka jatkui Lake Rotoroan ohi Hanmer Springsin alppikylään. 300 km matka vuoristoteillä ei ole mikään pikapyrähdys. Vaikka pääasiassa saa kiduttaa pappa-autoa ylämäkeen ylhäisessä yksinäisyydessä, niin säännöllisin väliajoin rekka tai matkailuauto piiputtaa menemään vieläkin hitaammin. Tiet ovat spagettia ja ns. ohituskaistat sen verran säästeliäästi tehtyjä, että papalla on täysi tekeminen ehtiä niissä ohi yhtään mistään, vaikka kuinka kenkisi. Eipä toisaalta ole suuri kiire mihinkään ja maisemat ovat pääsääntöisesti hyviä tai mahtavia. Tankki kannattaa täyttää lähtiessä, sillä tankkauspaikkoja on harvakseltaan. Me onnistuimme myös pysähtymään juuri siihen tankkauspaikkaan, jossa oli bensapumppu rikki.

 

Viiniviljelmää matkalta

 

 

Nelsonin "hotellimme"

 

Näkymät hotellin pihasta yli Nelsonin

 

Joku kyrka Nelsonin keskustassa

 

Nelsonin beach tihkusateessa

 

Kamu tien poskesta

 

Matkakuvitusta

 

Hanmer Springs

Viimeisillä bensahöyryillä selvisimme Hanmer Springsin huoltamolle asti. Majoituimme paikallisessa backpackerien suosimassa majoitusliikkeessä, jonka pitäjät osoittautuivat ruotsalaisiksi.

Hanmer Springsin yksi the juttu on thermal spa, jonne myös me suuntasimme saman tien rentouttamaan lihaksia. Saimme alennuslipukkeella ilmaisen upgradauksen private pooliin, joten sinne siis ja sen jälkeen jatkettiin yleisissä eri lämpöisissä altaissa lillumista. Muutoin täällä olisi ollut tarjolla vaellusta joka lähtöön ja talvisin hiihtoa ja laskettelua. Nämä eivät nyt tähän hätään meitä napanneet. Kylän lumihuippuvuoret ovat kaunista katsottavaa liikkuipa sitten missä päin kylää tahansa. Koska paikka on lomailukeskus keskellä ei mitään, niin hinnat ovat sen mukaiset. Mekin turvauduimme tällä kertaa takeaway-roskaruokaan, jota saikin sitten aikamoisen jötkälepaketin mukaan paikan pääkadulta lähes thermal spata vastapäätä. 

 

Thermal Span privaattipool

 

...ja public area

 

Hanmer Springs, "city" center

 

Hanmer Springs, mountains

 

Kaikoura

Aamulla matka jatkui itä-rannikolle Kaikouraan. Hotelli oli rannalla, jolta aukeni lumoava maisema. Täällä merenlahtea rajaavat lumihuippuiset vuoret. Niitä ei vain pystynyt olemaan tuijottamatta. Tätä teimmekin tuntikaupalla eri kulmista niin rannalta kuin viereisen vuoren harjan näköalapaikaltakin. Sääkin sattui vaihteeksi suosimaan ja aika kului siivillä maisemia ihaillen. Rannalta bongattiintien vierestä myös hylje paistattelemassa aurinkoa. Hän ei häiriintynyt edes siitä, että turdet (me mukaan lukien) kävivät vieressä kivellä istuskelemassa ja nappaamassa pakollisen hylje-selfien.

Valaita emme maalta käsin onnistuneet bongaamaan, vaikka tämä tiemmä voisi olla mahdollista ja vähän yritystäkin oli ilmassa. Kohtuullisen varman bongauksen olisi halutessaan saanut sataman hyljeveneistä tai rannalla päivystävällä helikopterilla, jos on ylimääräistä massia mukana. Me kuitenkin suuntasimme papalla kohti etelää.

 

Kaikouran city

 

Hyljekaveri, joka ei ihmisistä häiriintynyt

 

Rantanäkymiä (kuvat eivät kaikilta osin tee oikeutta kohteelle)

 

Christchurch

Christchurchin kokolailla tuhonneiden 2010 ja 2011 maanjäristysten jälkiä korjataan edelleen. Kaupungin keskusta on kokolailla yhtä rakennustyömaata. Joitain uusia rakennuksia on noussut ja vanhoja saatu korjattua, mutta tietyillä alueilla olo on kuin sotatantereella ja kaikki on täysin palasina.

Keskusta-aluella on edelleen myös Re:Start Mall, joka on kokonaan merikonteista rakennettu ostari. Väliaikainen rakennelma vaikuttaa perin pysyvältä ja on vastoin ennakkoajatusta myös yllättävän uskottava ja parhaimmillaan jopa viihtyisäkin osa kaupunkia. Toisella laidalla New Regent streetin kävelykatu liikkeineen oli alueita, joka säästyi kaikkein pahimmalta maanjäristyksissä ja olikin jo varsin täydessä iskussa.

Hotellin vieressä sijaitseva Botanic Gardens tallustettiin ristiinrastiin ja myös laidan Cantenbury Muesum tuli tutkittua läpi. Museo on periaatteessa ilmainen, mutta keskellä sisääkäyntiä on lahjoitusastia, jossa kerrotaan myös sovelias lahjoituksen määrä…

Christchurchista lähtiessä meinasi haasteeksi nousta auton tankkaaminen. Korrtiautomaatteja ei ole ja kaikki huoltamot nimittäin eivät tosiaankaan ole 24h auki. Ylimääräisen pörräilyn jälkeen onnistuttiin kuitenkin saamaan menovettä ja arpomaan oikeat suuntimat kaupungista ulos.

 

Christchurch, keskusta

 

Kirkko

 

Ravintola

 

 

Re:Start Mall

 

Sivummalla oli ehjempää

 

New Regent Street

 

Puisto & Botanic Gardens

 

Lake Tekapo

Matkalla Cristchurchista Lake Tekapoon törmäämme vanhojen autojen näyttelyyn, joka ex tempore katsastettiin. Taas olisi myös päässyt lahjoittamaan rahaa johonkin. Jätimme stopin lähinnä jaloittelutauoksi.

Lake Tekapo on lyhyesti kuvaten suunnilleen yhtä kuin 2-300 metrin pätkä kauppoja, ravintoloita ja majoitusliikkeitä 8-tien molemmin puolin. Niinpä meidänkin hotellimme oli ”keskustassa”. Järvi ja kauempana siintävät vuoret tekevät kuitenkin taas kerran maisemasta aivan uskomattoman. Ranta-alue on puistomainen. Sieltä löytyy joitain penkkejä ja pari pöytääkin maisemien ihailijoille ja piknikin viettäjille. Kaikki tämä on siis laiskankin kävelijän saavutettavissa pienellä taaperruksella. Kulttuurinnälkä lähtee pyörähdyksellä rannan Church of Good Shepherdissä.

Hiukan sivummalta löytyy thermal spa ja satsi vaellusreittejä niin järven rannoille, metsiin kuin vuorellekin. Länttä kohti jatkettaessa vuoren toiselta puolelta pääsee myös autolla sen laelle ja siellä sijaitsevalle observatiolle, jonka yhteydestä on myös pieni ravintola. Maisemat ylävinkkelistä ovat vähintään yhtä mahtavat kuin juureltakin.

Vaikka koko Uusi Seelanti on kaunista katsottavaa, niin Lake Tekapo on kyllä Kaikouran ohella parasta antia ainakin meidän mielestämme. Loistava sääkään ei tietenkään haitannut luonnosta ja rauhasta nautiskelua. Juuri kun luuli löytäneensä maiseman, josta ei enää paremmaksi voi päästä, tulee länteen ajettaessa vastaan vielä Lake Pukaki, jonka rannalle oli pakko pysähtyä ottamaan kuva jos toinenkin. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että Uusi Seelanti (ja erityisesti eteläinen saari) on helposti maisemiltaan maailman kaunein maa, jossa olemme koskaan käyneet. Ilmasto kylläkin jättää toivomisen varaa, sillä saarivaltakunnassa tuuli tuntuu olevan lähes jatkuva tuttavuus ja sadekin tosiaan onnistuu yllättämään.

 

Lake Tekapo city

 

Hyvän paimenen kirkko

 

 

Lake Tekapo rannalta

 

Lake Tekapo observatoriolta

 

Lake Alexandrina observatoriolta

 

Lake Pukaki

 

Mount Cook National Park

Matkalla Lake Tekaposta Queenslandiin teimme detourin Mount Cookin kansallispuistoon. Lake Pukaki saatiin samalla räpsfilmattua melkein joka rannaltaan. Tien päästä löytyi läjä majoitusliikkeitä ja luontopolkua joka lähtöön.

Vuoren juuren ravintolassa katosi pari skonssia kapeisiin kasvoihin ja detourilta tehtiin detour vielä Hooker Valleyhin (really). Koskapa muutakaan aktiviteettia ei ollut tarjolla, niin jalkauduimme ja kipusimme ihmettelemään Tasman Glacieria. Se ei kylläkään ollut mitenkään kovin ihmeellinen näky.

 

Ah vaellusta

 

Huima Glacier (toi tumma jää tuolla järven perukassa)

 

Mount Cook maisemaa

 

Queenstown

Queenstownin lähistöltä vastaan tuli Arrowtown, joka on aikanaan ollut kullankaivajien asuttama. Paikasta tekee mielenkiintoisen se, että keskusta on kokonaisuudessaan vanhan ajan tyyliä edustava kokonaisuus. Pappa jäi parkkiin puun alle (täällä ei tulisi ainakaan kookospähkinää katolle) ja ryhdyimme seikkailemaan historiallisessa keskustassa. Pari pizzaa ja sata kuvaa myöhemmin matkaa Queenstowniin voitiin taas jatkaa.

Majapaikkamme sijaitsi sen verran jyrkällä mäellä, että kaksivetoisella papalla ylös pääsy oli tekemistä. Kamojen dumppaamisen yhteydessä jälkeen sama mäki laskeuduttiin alas jalkapatikassa ja suunnattiin kohti läheistä keskustaa. Queenstown oli heti ensikokemuksella ihan eri maata kuin muut paikat. Täällä oli elämää. Silmiinpistävä osuus keskustan ihmisistä edusti nuorempaa sukupolvea, jolla lienee osuutta asiaan. Valinnanvaraa viihdykettä oli tarjolla kaapelihissistä ja liitovarjoilusta perinteiseen vaelteluun ja mäkiautoiluun.

Bingon velvoittamina tsekkasimme rannan ice barin. Suomalaisesta tälläytyminen hurjiin talvivarusteisiin, pipoon ja hanskoihin muutaman pakkasasteen vuoksi tuntui lähinnä hilpeältä, mutta toisaalta vierailun jälkeen nenänpää kyllä punoitti ja sitä täytyi mennä sulattelemaan samasta pihapiiristä löytyneeseen takalla varustettuun ravintolaan.

Kun seuraavan päivän ilma ei ollut (taaskaan) niitä parhaimpia, niin suuntasimme autolla Lake Wakatipun rantoja pitkin Glenorchyyn. Täältä pitäisi löytyä niin LOTR:n, X-menin kuin Vertcal limitinkin kuvauspaikkoja sekä ”useita ravintoloita, kahviloita ja pieniä myymälöitä”. Tällä kertaa taru on totuutta ihmeellisempi. 50 km ajon jälkeen periltä löytyi kokolailla yksi ravintola/kahvila, yksi hotelli ja yksi kälyinen LOTR-matkamuistomyymälä. Jossain puskassa oli joku kyltti, että siellä olisi jotain joskus ehkä kuvattu. Aivan kuollut mesta kaiken kaikkiaan. Maisema sentään oli, mutta sekin kalpenee Lake Tekapon ja Kaikouran tapaisille paikoille. Siispä takaisin Queenstowniin sopivasti happy hour aikaan.

Queenstown oli hyvä päätepaikka Uuden Seelannin löytöretkeilylle. Vaikka tässä tuulen valtakunnassa tähänkään aikaan vuodesta vielä turhan lämmin ole, niin maisemat ovat kyllä upeimmat ikinä. Mannerlaattojen yhtymäkohdan kuumat lähteet, rikkipäästöt yms. luovat oman tunnelmansa tietyille alueille. Ihmiset ovat ystävällisiä ja puhuvat helposti ymmärrettävissä olevaa englantia. Pääsääntöisesti kaikki toimii ja turistirysätkin ovat sen verran hyvin tuotteistettuja, että ainakin jotain vastinetta sinänsä tyyriinpuoleisille pääsymaksuille saa. Maisemat ovat ilmaisia. Vaeltajan paratiisi.

 

Arrowtown

 

Queenstown hotlan parvekkeelta

 

Queenstown ja ilma kuin morsian

 

Ice Bar

 

Matkalla Glenorchyyn

 

Glenorchy

 

 

Paras "nähtävyys" oli tämän kontin seinämaalaus