Lauantaina oli Miss C:n kanssa diilattu, että hän veisi meidät lentokentälle kohtuuttomaan 06:35 aikaan lähtevään Meidän Lentoyhtiön (Our Airline) koneeseen. Miss C oli itse sitä mieltä, että tulisi noutamaan meidät jo 03:30 aamuyöstä. Rajaton riemu valtasi meidät, kun huoneestamme ulostautuneina klo 03:45 Naurun yössä ei näkynyt muita kuin einiinystävällisennäköisiä kulkukoiria. Ei hätää! Superlady Calmina kurvasi hiekkakentälle 03:50 ja pudotti meidät kentälle 10 min myöhemmin. Jonoa checkinissä oli jo riittämiin, vaikkei se ollut edes auennut. Jonon hännille vaan.

Naurulla homma toimi oleellisesti paremmin kuin Kiribatilla. Tsekkauksen jälkeen kukaan ei mennyt departures puolelle meidät mukaan lukien. Arrivalsissa oli kivat tuulettimet. Tunti ennen boardausta avasimme tulvaportit menemällä departures loungeen. Huutelimme vesipullojen takavarikoijat paikalle turvatarkastukseen ja immigration otti taas passimme pöytälaatikkohuostaan. Koko kööri alakerrasta seurasi hulluja pelin avanneita ulkomaalaisia departuresin yliviilennettyyn tilaan.

20 min myöhemmin immigrationin kaveri tuli huutelemaan ”Finland!” loungeen ja saimme passimme jollain extraleimoilla takaisin. Jossain vaiheessa odottelua tb kävi toteamassa miesten vesassa olevan yksi kusta tulviva pisuaari ja kaksi kiinniteipattua wc-pönttöä. Varmuudeksi revin toisen auki ja totesin sen olevan täynnä *skaa, kusta ja paperia. Great. Ei tässä hätä ollutkaan. Voinkin odottaa konetta.

Lähtöaulassa ehdittiin jo keskenämme ihmetellä miten kone meinaa selviytyä valaisettomalle lentokentälle pimeän aikaan. Asia ratkesi sillä, että aamun jo valjettua kone niiasi kentälle noin tunti luvatun lähtöajan jälkeen (07:40). Boardaus alkoi tuntia myöhemmin ja kympin aikoihin kone vihdoin hyppäsi ilmaan.  Koneessa kävi ilmeiseksi, että perätilassa olevilla lääkintäupseereilla ja taju kankaalla levyttävällä matkustajalla saattoi olla jotain tekemistä myöhästymisen kanssa.

Reilun tunnin rykäisyn jälkeen landattiin Majuron kentälle ja tällä kertaa ihan ensimmäisellä yrittämällä. Kapteeni Nieminen oli siis eri maata kuin aiemman pomppulennon brittikapu. Immigrationin osalta selvittiin jatkolentolipulla ja majoittautumistiedoilla. Netti väitti, että (ehkä) pitäisi olla rikosrekisteriote, joka ehdittiinkin tilata lomake.fi:stä, ja lisäksi todisteet ”ei tuberkuloosia” ja ”ei AIDSia”. Jälkimmäisistä todettiin, että ottakoot testit paikan päällä, jos niitä oikeasti haluavat. Eivät halunneet. Ei tullut käyttöä  rikosrekisteriotteellekaan. Netti valehtelee ja ”normidokumentaatiolla” selviää. Hetken jo näytti siltä, että matkatavarat ovat molempien osalta jossain muualla kuin täällä. Koska kone oli edelleen maassa, niin laitettiin huutoshow pystyyn ja matkatavarat saatiin ulos.

Hotellimme RRE:n kuski odotteli kärsivällisesti myös meitä viimeisenä tullihässäkästä selvinneitä. Heti kättelyssä kävi selväksi, että olimme viimein löytäneet tyynen meren helmen. Ei kuoppia tiessä, kaikki puhuvat perfect English (paitsi me) ja sovitut asiat toteutuvat. USD:tä sykevä bankomatikin tiemmä odottaisi hotellilla. Oi onnea, Oi iloa!