21.-23.6.2014 WS: @Upolu Island: Apia & all around

Hotellilta Apian keskustaan oli luokkaa 3km, joten hotelli oli järjestänyt kuljetuksia eestaas klo 7:30, 10:00, 12:00 ja 14:00. Olimme lähdössä tutustumaan uuteen päivään ja maahan into pinkeinä hotellin aulassa onnistuneesti noin klo 9 maissa. Mitenkään ei malttanut odottaa kyytiä, vaan päätimme lähteä taasen ihan omalla apostolin kyydillä kohti keskustaa, kun reittikin oli alamäkeen.

Hyvin rullasi alamäkeen, vaikkei siinä matkalla sanottavasti nähtävää ollutkaan. Painovoima auttaa. Alta aikayksikön ranta tuli vastaan ja keskustan riemut houkuttivat. Viimeisten viikkojen jälkeen Apia oli oikea paratiisi. Erilaisia palveluita oli tarjolla ja valinnanvaraa riitti niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Riemulla ei ollut rajaa, vaikka iso osa tästä kokemuksesta liittynee aiempien kohteiden muutamaa astetta heikompaan tarjontaan. Loistavalta mestalta vaikutti yhtä kaikki.

Koskapa Samoan laajempaan tutkimiseen tarvitaan selkeästi auto ja auton ajamiseen täällä paikallinen ajokortti, niin sellainenhan oli heti hankintalistalla. Ajokortti irtosi paikallisesta postista lyömällä talaa tiskiin 40 kappaletta. Alta aikayksikön lauantaina yksikseen päivystelevä postmees kirjoitteli tb:lle kuukauden voimassa olevan paikallisen ajokortin. Lyömällä lisää talaa tiskiin olisi saanut myös 2kk:n version. Ilmeisesti autovuokraamotkin ajokortin voisivat kirjoitella, mutta päätettiin pelata varman päälle, kun sunnuntai oli tulossa. Vaatimus paikallisesta ajokortista on lähinnä näpsäkkä tapa rahastaa ulkomaaneläviä.

Eka päivä pyörittiin väkkärää Apian keskustassa ja sorruttiin myös siihen saaren ainoaan mäkkäriin. Lopuksi löytyi vielä torneja myyvä valtaisa biljardibaari. Pysyttelimme pullolinjalla, mutta taksi vei (7 WST, huom: ylihinta) päivän päätteeksi mäkkimahat kotiin.

Seuraavaksi päiväksi oli pyydetty hotellin respaa järjestämään meille auto Avikselta, jota hotellin aussiasukit olivat kehuneet parhaaksi diiliksi. Vähän oltimme arvoponeet, että otetaanko auto yhdeksi vai kahdeksi päiväksi. Seuraavana aamuna sovittuun aikaan eli klo 8 meitä odottelikin sitten ihan kahden autovuokraamon kaverit. Kumpikaan ei ollut Avis. Jepjep. Auto täytyi saada alle, joten arvottiin voittajaksi se ensiksi paikalle tullut, kun edustajakin oli lupsakka hollantilainen. Vuokraamolla päädyttiin ottamaan tarjottu Toyota RAV kahdeksi päiväksi. Kun luvattuun 120 WST päivähintaan lyötiin päälle verot ja vakuutukset, niin pääsimme pulittamaan 320 WST kahdelta päivältä vakuutuksineen. Edeltävien Nadin autovuokrauskokemusten vuoksi kirjautettiin jokainen lommo ja nirhama. (Se Fidzin ”kookospähkinä katossa” –vedätys tuli sitten muuten loppupeleissä maksamaan 350 FJD extraa. Onneksi tämän vuokra-autokusetuskoulun lasku oli kuitenkin näinkin kohtuullinen. 99,86%:n varmuudella autolle ei oikeasti ole tehty yhtään mitään, vaikka kopion korjauslaskusta saimmekin mailiimme. Vain hullu korjauttaisi kattolommon siitä liikkuvasta pommista.)

Sunnuntaina saari oli kiinni ja asukit kirkossa. Erinomainen päivä Upolun ympäriajolle siis. Suunta Apiasta itään kohti parempia beachejä. Matkalla jengi haahuili tien pientareita pyhävaatteissan eli valkoisiin pukeutuneena ja hienoissa hatuissa. Kirkkoja oli aivan joka puolella ja niillä on näemmä myös käyttöä. Samoa vahvisti olevansa Tyynen valtameren helmi, sillä sama übersiisti linja jatkui läpi saaren. Kyläläisten istutukset koristivat tien piennarta, ja kaikki moikkailivat menemään meitä turisteja. Täällä moikkailu oli (meidän mielestämme) pyyteetöntä kontrastina esim. Fidzille, missä se tuntui väkinäisemmältä/opetellulta. Meiltä lähteekin iso peukku Samoaan samoamiselle, sillä tämä paikka kannattaa kokea ja kokeilla.

Vuorille kiivettäessä kävi selväksi, että tämä RAV ei todellakaan ole nelivetoinen. Maisemapaikalta tien pientareen ruoholta lähtiessämme Toyota heitti varomattoman lähdön ansiosta vasemman kyljen täyteen kuraa ja ruohoa. Pelkääjän paikalta ab protestoi kaventuneita kuvausmahdollisuuksia rapaisen ikkunan läpi. Kuvankauniiden kylien läpi pujottelimme itsemme länsirannikolle hiekkarantojen, rantafalejen ja koralliriutan ääreen. Koskapa kaikki paikat, myös rannat, kuuluvat jollekin kylälle, pitää kyläläisiltä pyytää lupa käyttää heidän rantojaan. Tässä tapauksessa lupa Taufua beachilla oli yhtä kuin kaikkiaan 5 WST / pax. Siispä snorkkeli naamaan ja dam nam toteamaan, että vuoden 2009 tsunami oli todellakin tuhonnut korallit varsin totaalisesti. Onneksi uutta orastavaa alkua oli kuitenkin siellä täällä jo löydettävissä. Jos ja toivottavasti kun korallit joskus vielä palautuvat, on paratiisi taas löydettävissä myös pinnan alta.

Matka jatkui seuraavaksi To Suan ”massiiviseen uintikoloon”. Merivesi on kaivanut tiensä pehmeän kiven läpi maan pinnan alla ja pinnan romahdettua on muodostunut ainutlaatuisia lähes pystysuorin seinin varustettuja reikiä maahan. Merivesi rei’issä on yhteyksissä mereen ja vuorovesien vaihtelut aiheuttavat aika voimakkaitakin virtauksia myös koloissa. Laskuveden aikaan tunneleita pitkin pääsee myös avomerelle hukkumatta matkalla. To Sua oli hieno paikka kerta kaikkiaan, vaikka ab:lle ylös-alas koloon vievät liukkaat tikapuut tuottivat tuskaa (erityisesti kiipeämistä seuraavina päivinä).

Etelärannikkoa jaksettiin jatkaa saaren halkovalle tielle asti ja päätettiin jättää länsipuoli seuraavalle päivälle. Saaren halkovan tien varrella pysähdys Papapapaitai fallseille ja räps filmaten vuorilta valuva liru. Matkalla oli myös Baha’i temple ja pari muuta muuta mestaa. Tie tulikin yllättäen suoraan hotellille ja vastapäätä oleva italialainen pizzeria pyöräytti meille parhaat pizzat pitkään pitkään pitkään aikaan.

Maanantaina olikin länsipuolen vuoro. Lentokentän ohi länsirannikolle toteamaan, ettei siellä ole oikeastaan mitään. Jossain vaiheessa tiekin alkoi olla sen verran potholella, että täytyi alkaa varomaan mistä veivasi menemään. Tarkoitus oli jatkaa rantoja pitkin länsikautta samalle saaren halkovalle tielle, jota oltiin edellisenä päivänä ruuvattu takaisin Apiaan. Muuten hyvä ajatus, mutta usko loppui kesken, kun tie kuihtui ensin käytännössä yksikaistaiseksi, kipusi hurjassa nousukulmassa vuorille, muuttui hiekkatieksi, tuli yhtä hurjassa laskukulmassa alas ja muuttui sateiden kaivamiksi suureneviksi kuopiksi. RAVin maavaralla alkoi olla tuskaista ja kun yhtään elävää sielua ei ollut näkynyt pariinkymmeneen minuuttiin, päätimme kääntyä monttuiselta viidakkopolulta takaisin ennen lopullista kiinnijumittumista.

U-käännöksen jälkeen navigoimme toisen reitin asfaltoidumpia uria pitkin vuorten toiselle puolelle ja pääsimmekin viimein saarihalkaisijaristeykseen. Tällä kertaa tb:llä oli pakottava tarve tehdä koukkaus halkaisijan varrella nähtyyn ”treehouse lodgeen”. Parin kilometrin matkaaminen 10 km/h ”tietä” pitkin ja lodge saavutettiin. Viimeistä alamäkeä ei pelkällä etuvedolla uskaltanut enää laskeutua, mutta tarpeeksi lähelle päästiin. Puihin askarrellut talot tarjosivat huimat näkymät yli koko saaren. Jos (kun!) seuraavan kerran tulemme Samoalle, niin täytynee bookata pari yötä (ja neliveto) tänne. Aivan uskomaton maisema ja ainakin omaa rauhaa riittää.

Kun ei länsipuolelta oikein mitään ollut löytynyt, niin suhasimme vielä Apian laitamilla olevaan Palolo Deep Marine Reserveen, joka oli netissä kehuttu kovinkin hienoksi snorklauspaikaksi. Kyläläisille laitetun pääsymaksun (4 WST pax) jälkeen edessä oli aika pieni hoidettu rantapaikka. Sanalla sanoen pettymys. Ab:ta ei oman snorkkelin edelleen puuttuessa jaksanut kiinnostaa edes veteen asti. Tb kävi toteamassa, että korallia alkoi löytyä vasta n. 100m rannasta äkkisyvän seinämän kohdilta. Tämäkään ei kuitenkaan anna aihetta hehkutukseen. Parempia paikkoja löytyy.

Apian keskustaa...