15.-20.10.2014 NP: @Kathmandu & Surroundings

Thamel

Aamu avautui aurinkoisena ja huonekin näytti jo ihan siedettävätä. Hintaan sisältyvä aamiainen oli oikeasti hyvää ja mieliala nousujohdanteinen. Alun perin oli ajatuksena tehdä Nepalista muutaman päivän retki Bhutaniin, mutta rouhea 3000 USD hinta neljän päivän kiertelylle sai meidät luopumaan ajatuksesta tässä vaiheessa. Harmittamaan asia kuitenkin jäi.

Hotellimme oli turistien suosiman Thamelin alueella ja aluksi eksytimmekin itsemme alueen kaottiseen kujaverkkoon. Tämä on sinänsä ihan hyvä tapa aloittaa uuden paikan kartoittaminen. Thamelin kujaviidakossa löytyy länkkärille edulliseen hintaan loistavaa inkkari/nepal-ruokaa, surkeaa tai parhaimmillaankin keskinkertaista länkkäriruokaa, kaikenlaista krääsää, vaatetta ja kiipeilytarviketta. Tinkiä pitää, sillä lähdöt ovat aina yli tuplat järkevästä hintatasosta.

Ruokapuolta on omiaan sekoittamaan se, että osa paikoista sisällyttää ilmoitettuihin hintoihin 10% service chargen ja/tai 13% governmental taxes and feesin ja osa taas ei. Vaikkei Kathmandu pääsekään liikenteen määrässä ja kaoottisuudessa vaikkapa Vietnamin tasolle, niin päällystämättömiltä / huonosti päällystetyiltä teiltä nouseva pöly ja pakoputkipäästöjen katku kapeilla kujilla saavat kenen tahansa haukkomaan henkeään Hengityssuojalle tai vaikka happinaamarillekin olisi käyttöä ja edellisiä katukuvassa näkyykin säännöllisesti. Katkujen seurauksena paikalliset räkivät menemään minkä ehtivät ja turdet ovat kehittäneet keuhkopöhöltä kuulostavan yskän.

Thamel

Guru walkidation

Kathmandun katukuvaa (Thamel)

Durbar Square

Seuraavana päivänä turvauduimme maittavan aamiaisen jälkeen googlemapsiin. Otimme suuntiman Kathmandun Durbar Squarelle, joka on parikymmentä temppeliä ja muuta nähtävyyttä käsittävä maailmanperintökohde. Sisäänpääsymaksulle (750 NPR pax) saa lisäkatetta, kun suksii pääsylipun, passin ja valokuvan kanssa alueella sijaitsevaan ”site officeen”. Näillä taikakaluilla sieltä nimittäin saa ihan for free erillisen paikan päällä tehtailtavan, viisumin loppupäivään asti voimassa olevan ”pääsypassin”, jota vilauttelemalla pääsee jatkossa alueelle ilman uutta pääsymaksua.

Alueella yhden museon alueella pyöriessämme alkoi aukion kulmasta kuulua tuttuja vokaaleja. Kas, sieltähän löytyi ryhmä suomalaisia matkaajia oppaineen. Liityimme sulavasti ryhmän jatkeeksi ja saimme bonuksena kotimaankielistä selostusta paikasta. Kun satuimme vielä osumaan omilla tahoillamme kiertelyn jälkeen porukan kanssa samaan kattoraflaan, niin innostuimme kyselemään vihjeitä Kathmandussa asuvalta suomalaisoppaalta parhaista mahdollisuuksista. Juttuahan piisasi porukan kanssa siihen asti, kun heidän oli pakko suunnistaa eteenpäin. Kävellen tehtävästä tiikerisafarista emme innostuneet, mutta muutamat aiemmat suunnitelmamme lähialuematkailusta saivat vahvistusta.

Durbar Square

Pashupatinah Temple

Seuraavana päivänä lähdettiin ensin puolihuolimattomasti lampsimaan Pashupatinah hindutemppelin yleiseen suuntaan. Matkaa olisi reilu 5 km suuntaansa ja taksi siis kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta. Ensimmäiset 2-3 km menivät kuitenkin ihan ok ja sittenhän ei voinut enää luovuttaa. Kohteeseen saavuttiin jalkapatikassa, mutta kukaan ei vain ollut kertonut, että perillä sitä kapuamista riittäisi lisää. Turistin piti taas lunastaa lippu (1000 NPR pax) päästäkseen sisään. Isoin temppeli oli kuitenkin kielletty muilta kuin hinduilta.

Katseltiin alueella pyhiä lehmiä, apinoita, satapäisiä pululaumoja ja ruumiiden polttoa joen rannassa. Sen jälkeen kapusimme mäen päälle ihmettelemään lisää temppeleitä. Pois ei kukaan halunnut kävellä, joten laiskalla tinkimisellä otimme taksin, joka maksoi 500-200-400-200-400-300-ok.

Pyhä Lehmä ja pari pylua

Like a bridge over troubled water, I will lay YOU down.

Ruumiinpolttajaiset

Hindu gurus hanging around.

Tornit rivissä.

Bhaktapur ja Nagarkot

Siispä päivänä eräänä suunnistimme Bhaktapuriin ja Nagarkotiin. Laiskiaisten sukua kun olemme, niin otimme reissun vain pienellä tinkimisellä suoraan hotellin matkatiskiltä ylihintaan (4500 NPR auto kuskeineen koko päiväksi 10am-10pm). No eipä reissun matkan pituudella häikäissyt (Tamel-Bhaktapur-Nagarkot-Tamel luokkaa 80 km), mutta ruuhkat, ajokulttuuri ja tiet varmistivat sen, että rahalle sai vastinetta. Lisäksi kuski odotteli kohteissa kiltisti auton luona koska turisti sattuisi haluamaan seuraavaan kohteeseen.

Varattaessa oli vielä erikseen varmistettu, että kuski puhuisi englantia. Puhuihan hän. Ei vain oltu ymmärretty varmistaa, että lisäksi olisi hyvä, jos hän myös ymmärtäisi sitä. Lyhyt esimerkki käydyistä keskusteluista valaissee tilannetta:

How long does it take to drive from Thamel to Nagarkot?
Yes, sir! (with big smile)

Tämä oli myös vakiovastaus kaikkeen muuhun, mitä kuski ei käsittänyt. No, pojallahan oli can_do-asenne ja hän yritti kuitenkin parhaansa, joten eipä tuossa suurempaa valituksen aihetta. Hän ajoi isin uudella autolla sen verran varovasti, että paikalliset melkein hermostuivat ajotyyliin. Kun Kathmandusta päästiin vähän syrjemmälle, niin liikennekin onneksi harventui. Bhaktapurissa oltiin alta aikayksikön eli noin 30-40min lähdöstä (matkaa luokkaa 18km).

Lunastimme pääsyliput (1500 NPR pax) Bhaktapur Durbar Squarellle ja historiallisen kaupungin keskustan alueelle. Torjuttuamme toistakymmentä ”I’m your guide” –kaveria pääsimme lippuja vilauttelemalla ytimen puolelle. Paikka oli aamupäivästä vielä suht hiljainen ja porukkaa väljänlaisesti. Olimme totuttuun tapaan suht nopeasti kiertäneet tärkeimmät temppelit ja aukiot, joten vetäydyimme kuluttamaan aikaa lounaan merkeissä kattoterassille. Sieltä näkyikin sopivasti sekä Snake Pond että horisontti. Lounaan jälkeen suunnistimme pottery squarelle, pyörimme ympyrää ja palasimme lopuksi autolle.

Nepalin auringossa muutaman tunnin muhinut auto oli sen verran kuumaa kamaa, että piti opettaa pojalle ilmastointilaitteen käyttöä. Kaveri oli tähän asti onnistunut säätämään vain puhalluksen voimakkuutta. Kun yhteinen kieli oli hakusessa, turvauduttiin suoraan toimintaan ja ilmastointilaite väännettiin 31 asteen lukemasta 22 asteeseen. Jo aiemmassakin lämpöasetuksessa takkia käyttänyt kuski ryhtyi kiireesti sulkemaan kaikkia itseensä suunnattuja röörejä.

Nagarkotia kohden suunnatessa kuskin tarve kävi ilmeiseksi. Tietä oli nimittäin jaksettu päällystää juuri sen verran, että kaksi kohtaavaa autoa melkein mahtuivat ohittamaan toisensa. Moottoripyörillä oli helpompaa. Vuorille kiemurteleva käärmetie ei lieneekään edes hyvin päällystettynä niitä helpoimpia kurvailtavia. Sivuilta kesken loppuva päällyste, säännölliset potholet ja suoranaiset reunan sortumat eivät varmaankaan helpottaneet pujottelua. Ylös kuitenkin päästiin ja kuski veti parkkiin mielestämme keskelle ei mitään. Ei täältä mitään suunnatonta Himalaya-maisemaa ollut havaittavissa. Lähdimme tarpomaan asutuksen suuntaan eli ylämäkeen.

Ensin teimme turhan kierroksen ”Hotel at the End of the Universe”:ssä, josta näkymät eivät vieläkään olleet kaksiset. Tien päässä häämötti kuitenkin jonkun sortin Viewpoint Hotel, joten siihen suuntaan hikoilemaan. Rehkiminen palkittiin ja Viewpoint Hotelin terassilta ja katolta, jonne pääsi kipuamaan, avautuivat kunnon näkymät. Valitettavasti puolipilvinen sää esti mm. Everestin näkemisen, mutta se ei menoa haitannut. Istahdimme postikorttimaisemaan päivälliselle ja jäimme hengailemaan terassille kehuttua auringonlaskua odotellen.

Valitettavasti Zeus ei ollut samaa mieltä kanssamme. Yllättäen alkoi kerääntyä tummempia pilviä ja pari varoittavaa pisaraa sai kansan siirtymään terassilta sisätiloihin. Kuuro taukosi hetimiten, mutta päätimme askeltaa takaisin autoa kohti. Mitään sateenvarjoja tai –viittoja ei nimittäin tietenkään oltu pakattu päiväreissulle mukaan. Matkalla takaisin alkoi jo hetken näyttää siltä, että kastuisimme kunnolla, mutta yllättäen sade aina taukosi. Auton välittömässä (300m) läheisyydessä hakeuduimme lähihotellin terassille odottamaan auringon laskua. Sade alkoi uudestaan aivan huolella ja pakotti meidät katetulta terassiltakin sisään. Hetken siellä istuttuamme lassin äärellä pääsimme toteamaan hurjan vesisateen muuntuneen hurjemmaksi raekuuroksi. Mahtoi olla kivaa istua paikallisbussin katolla (normimeininki täällä) tässä säässä.

Ilma senkuin synkkeni ja raekuuro tiheni. Mietimme jo hetken kesärenkailla alas raepeitteistä vuorenrinnettä luistelua. Onneksi ajatus vesitettiin Zeuksen toimesta ja sitten vesikin taukosi hetkeksi. Lasku ja kiireellä autolle. Tänä iltana ei auringonlaskussa liene suunnatonta katsottavaa ja raekuuro oli muutenkin hauskempi ohjelmanumero. Näin ainakin meidän ja paikallisten lasten mielestä. Kuski lähti tyytyväisenä Rosbergina laskeutumaan, kun päivännäköäkin oli vielä jäljellä. Hämärä ja pimeäkin kuitenkin tavoitti meidät vielä alarinteellä. Pimeänaikaista ajoa ei kannata lähteä kuvailemaan. Se on taas näitä itse koettavia asioita. Kiva, ettei tarvinnut olla ratissa.

Kathmandusta mieleen jäi päälimmäisenä keskustan kapeat, päällystämättöminä pölyävät kadut ja tämän johdosta köhivät ja räkivät paikalliset ja turistit sekä päivittäiset (valmiiksi skeduloidut) sähkökatkot. Myös me kalastimme molemmat jonkun sortin keuhkopöhön matkaviemisiksi seuraavaan kohteeseen. Positiiviselta puolelta ykköseksi täytyy nostaa paikallisten ihmisten elämänilo ja ystävällisyys kaikesta tästä ja yleisestä mammonallisesta niukkuudesta huolimatta. Eniten harmittamaan jäi kalleutensa takia skipattu Bhutanin reissu.

Bhaktapur (Durbar Square)