Tompan taksi Oy tms. vei meidät Helsinki-Vantaalle noin 60 eur hintaan. Taksin palvelu oli Suomen mittakaavassakin aivan erinomaista ja mm. ajomatkalla saimme lisäbonuksena kuskilta kelpo vinkkejä Japanin/Tokion ja muunkin maailman osalta. Vaikka kuski (kokemuksen mukaan poikkeuksellista Suomessa) tuli vielä erikseen auttamaan matkatavaroidenkin kanssa, niin kyllä palvelun hinta silti veti vakavaksi. Samalla hintaa pääsisi kuitenkin lentämällä Keski-Eurooppaan.

Lennot oli tullut otettua parilla pompulla Lontoon ja Hong Kongin kautta Japanin Naritalle. Ensimmäinen etappi HEL-LHR oli oikeasti Finnairin operoima, vaikka matkat oli varattu Cathay Pacificilta. Onneksi Heathrowista eteenpäin asialla oli oikeasti Cathay. Ero laatutasossa on nimittäin merkittävä. Siinä missä finskillä mennään koneessa polvet suussa, on Cathaylla tilaa isommillekin raajoille ja lentosafka on helposti syömäkelpoista, jopa hyvää.

Kaiken kaikkiaan matkaan saatiin toki tuhrattua aikaa luokkaa 24h, mutta Cathayn filmivalikoima henkilökohtaisessa viihdytysvehkeessä on laadukas ja penkeissä on tilaa sekä peittoa viettää matkaa kuola poskella kuorsaten. Tokion Naritan kentälle saavuttiinkin hyvissä fiiliksissä ja napattiin kentältä alle ulkomaan eläville alennuksella kyyditystä tarjoava Narita Express –juna (1500 JPY pax) Shinjukulle, josta pääsi suoraan pari pysäkinväliä new Keio linella varaamallemme hotellille.  Narita Expressiä voi kuvailla helpoiten adjektiivilla sivistynyt. Matka Shinjukulle vei luokkaa 50 min, mutta kaikki meni lähes huomaamatta, kun juna eteni pehmeästi ja Suomen junista kustannuskarsittu tarjoiluvaunu tuli istumapaikan viereen myymään kaikkea mahdollista ruokaa ja juomaa.

Shinjukulla hetken jouduimme kelaamaan Keio Linen ja New Keio Linen lähtöpaikkaa. Samalla totesimme, että tässä kehityksen kehdossa ns. samalla asemalla olevien linjojen fyysinen dallausmatka saattaa olla kilometrinkin luokkaa. Myöhemmin käytäntö vielä varmistui yleisemmäksi muillakin asemilla. Kun New Keio Line vihdoin löytyi, niin se kyyditsi (130 JPY pax) meidät alta aikayksikön pari pysäkinväliä hotellille.

 Hämmennystä on omiaan lisäämään se, että Japanissa linoja riittää ja eri linjoja operoivat vielä eri yhtiöt. Niinpä vaihto linjalta toiselle kohteen saavuttamiseksi ei toimi ihan yksinkertaisesti. Pahimmillaan pitää ostaa eri lippu (esim. New Keio Line) ja parhaimmillaan homma hoituu parin portin kautta lippuaan kuittailemalla ja tarvittaessa transfer feet automaagissa maksamalla (yleisempi käytäntö). Metro kokonaisuudessaan on kuitenkin edullinen, nopea, mukava ja käytännössä välttämätön tapa liikkua Tokiossa. Poikkeuksen mukavuuteen saa matkustamalla ruuhka-aikoina, jolloin tilaa on vähemmän (mutta silti monin verroin eli runsaasti verrattuna vaikkapa Manilan metroon).

Hotelli löytyi japaninkielisistä kylteistä huolimatta heittämällä, koska olimme opiskelleet reitin etukäteen googlemapsin streetviewista. Hyvin samalta näyttivät maisemat edelleen. Kulman FamilyMart antoi meille jenejä vastaan jääkaapin täytettä seuraavaksi aamuksi.

Hello Japan!

Oriental disorientation.

Narita express menu